Kolumnit

Kolumni: Paskapuheen vuosisata

Elämme paskapuheen loistokasta aikaa. Suuren ja kunnianarvoisan valtion johtajakin voi silmät kirkkaina sanoa mitä tahansa, ilman seurauksia, vaikka monet varmasti ymmärtävät, että nyt taitaa tulla muunneltua totuutta eli vaihtoehtoisia faktoja eli paskapuhetta. Sen sijaan, että paskapuhe karkottaisi ihmiset, se kerääkin kannattajia, mikä toki on osoitus ihmislajin luonteeseen kuuluvasta infantiiliudesta, ja tässä mielessä siihen voisi suhtautua kuin vanhempi lapseen, joka juuri nakkasi tikkarinsa kuralätäkköön iloisesti nauraen.

Isojen ihmisen maailmassa (poliittisella) paskapuheella on kuitenkin tuhoisia seurauksia, ja erityisen alttiita sille ovat vähemmistöt, mutta tarkoitus on myös hiljentää niitä, jotka ovat eri mieltä. Tätä varten paskapuheeseen kuuluvat puolitotuudet, sumutus, asioiden sotkeminen, tahallinen väärinymmärtäminen ja pyrkimys minimoida toisten oikeudet — josta päästäänkin paskapuheen toiseen isoon funktioon: sen on tarkoitus vaikuttaa ja koota ”uskovaiset” yhteen.

Sanon uskovaiset, koska paskapuhetta eivät kriittisesti ajattelevat ihmiset nielaise sellaisenaan, koska heille totuuteen pyrkiminen on tärkeämpää, kuin jonkin aatteen orjaksi heittäytyminen, vaan siihen tarvitaan sokeaa uskoa, jolloin totuudella ei ole merkitystä, kunhan vain oma maailmankuva vahvistuu. Poliittisessa paskapuheessa identiteetin voima ymmärretään erittäin hyvin, ja siksi kyynisen poliitikon kannattaakin viljellä sitä ja ryhmittää näin alttiit uskovaiset omien tavoitteiden taakse.

Paskapuhe suorastaan tulvi silmille, kun USA:n presidentti Donald Trump ja varapresidentti J.D. Vance nöyryyttivät tv-kameroiden edessä yhteistuumin ja ilmeisen suunnitellusti presidentti Zelenskyitä. Pienenä anekdoottina lisättäköön, että meillä Suomessa valtionvarainministeri Riikka Purra (ps) joutui jo aiemmin kummalliseen rakoon, kun yhtä aikaa piti kehua Vancen Münchenin turvallisuuskonferenssissa pitämää puhetta, jossa tämä populistisesti lyttäsi Eurooppaa ja länsimaisia arvoja, ja ojentaa Trumpia, toista populistia, tämän nuivasta suhtautumisesta Ukrainaan. Kyseessä kun on saman kolikon kaksi puolta.

Moraalifilosofi Harry G. Frankfurtin jo 1986 julkaisema teos Paskapuheesta (On Bullshit) avaa termiä ja sen käyttöä loisteliaasti. Hän näki tulevaan, joten julistakaamme tämä vuosisata paskapuheen vuosisadaksi!