Pääkirjoitukset
Koronaepidemia muistetaan vielä pitkään näiltä vuosilta
Vuosi on vaihtumassa. Tätä vuotta 2020 on leimannut koronaepidemia maaliskuun alkupuolelta lähtien. Suomessa koronauutisia ja -sulkutoimia seurattiin Kiinasta jo viikkoja aikaisemmin ja sitten katseet suuntautuivat muun muassa Italiaan ja Espanjaan. Ensimmäinen korona-aalto alkoi olla Suomessa ohi toukokuussa 2020 niin, että oppilaatkin palasivat luokkaopetukseen kahdeksi viikoksi ennen kesälomaa. Se vaihe onnistui.
Kuhmon elokuun lopun koronaryppään jälkeen olimme Kuhmossakin vähitellen kiinni toisessa aallossa. Kainuun pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkarin johdolla Kuhmossa pystyttiin elokuussa nopeisiin ratkaisuihin, joihin Kuhmon kaupunki laati omat toimintojen rajoitukset ja ohjeistuksensa. Kuhmon ripeät toimenpiteet kelpasivat malliksi THL:lle ja valtakunnallisesti muutoinkin. Nyt odotetaan rokotuksien alkamista kansalaisille vuonna 2021.
Koska globaali pandemia jatkuu, Suomen toimintasuunnitelma päivitetään vuoden 2021 tammi-toukokuuta varten. Kuhmokin on saanut siitä ohjauskirjeen.
Viime kevään ensimmäisen koronaallon taltuttamisen keinoiksi todettiin annetut rajoitukset ja ohjeet sekä ihmisten koronaohjeiden noudattaminen. Niitä kannattaa seurata ja noudattaa jatkossakin.