Paikallisuutiset

Koronaepidemian kuluja korvataan kunnille koko vuoden 2022 osalta

Kuntaliitto tiedotti, että valtioneuvosto on päättänyt kuntien koronakorvauksista. Koronan kunnille aiheuttamat kulut on päätetty korvata valtionavustuksella koko vuoden 2022 osalta. Avustus noudattaa pääpiirteissään viime vuoden 2021 korvausperiaatteita. Avustuksen myöntää sosiaali- ja terveysministeriö.

Avustusta myönnetään koronan aiheuttamiin testaus-, rokottamis- ja hoitokuluihin. Lisäksi avustuksella korvataan muita välittömiä kuluja, kuten lisääntyneestä suojavarusteista kunnalle aiheutuneita kustannuksia. Avustus määräytyy laskennallisesti pitkälti suoritemäärien ja niiden yksikkökulujen perusteella.

Sosiaali- ja terveysministeriö maksaa avustuksen kunnalle vuoden 2022 loppuun mennessä. Kunnat voivat siis huomioida avustuksen kuluvan vuoden 2022 tilinpäätöksessään. Sote-uudistuksen siirtolaskelmien oikeellisuuden vuoksi on tärkeää, että avustus kirjataan kunnassa vuoden 2022 tuloksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Avustus myönnetään ensisijaisesti kunnalle. Kunta voi kuitenkin halutessaan siirtää tiettyjen toimintojen osalta hakuoikeuden isäntäkunnalle tai kuntayhtymälle.

Koronan kunnille aiheuttamat kulut on päätetty korvata valtionavustuksella koko vuoden 2022 osalta.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä