Paikallisuutiset
Kotiäänestyksen ilmoittautumisen aika on nyt
Alue- ja kuntavaalien kotiäänestyksien ilmoittautuminen on parhaillaan käynnissä.
Henkilö saa äänestää ennakkoon kotonaan, mikäli hänen kykynsä liikkua ja toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse kotimaan ennakkoäänestyspaikkaan tai vaalipäivänä äänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia.
Myös omaishoitajalla on oikeus kotiäänestykseen hoidettavan ohella. Kotiäänestyksien lisäksi vaaleissa järjestetään laitosäänestykset.
Laitoksissa voivat äänestää vain niissä hoidettavina olevat tai niihin otetut henkilöt. Muilla, esimerkiksi laitoksen henkilökunnalla, ei ole oikeutta äänestää laitosäänestyksessä.
Laitosäänestys toimitetaan pääpiirteissään samalla tavalla kuin yleinen ennakkoäänestys, eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon.
Laitosäänestyspaikkoja ovat Kuhmossa Kuhmon arvioini- ja kuntoutusyksikkö, hoitokoti Honkalinna, Hyvinvointi Sampo ja Pallotupa.
Kotiäänestys vaatii ajoissa tehdyn ilmoittautumisen. Äänestäjän on ilmoitettava halustaan äänestää kotonaan oman kuntansa keskusvaalilautakunnalle kirjallisesti tai puhelimitse viimeistään tiistaina 1.4.2025 ennen kello 16.
Kuhmossa ilmoittautuminen tapahtuu puhelimitse numeroon 040 558 2792 tai 044 725 5282 (klo 8-15). Kirjallista ilmoittautumista varten lomakkeita on saatavilla kaupunginviraston neuvonnasta.
Määräaika ilmoituksen toimittamiselle on ehdoton.
Kotiäänestyksessä äänioikeutetun luokse saapuu sovittuna ajankohtana kunnan keskusvaalilautakunnan nimeämä vaalitoimitsija, joka ottaa äänestyksen vastaan.
Äänestäjälle ilmoitetaan etukäteen kirjeitse tai puhelimitse kahden tunnin tarkkuudella se ajankohta, jolloin vaalitoimitsija saapuu äänestäjän luo toimittamaan äänestyksen.
Kotiäänestys toimitetaan Kuhmossa ennakkoäänestysaikana 2.–8.4.2025
Ilmoituksen halusta kotiäänestykseen voi äänestäjän puolesta tehdä myös toinen henkilö, esimerkiksi lähiomainen.
Kaikkien kuntien keskusvaalilautakuntien osoitteet ja yleisöpuhelinnumerot löytyvät osoitteesta https://vaalit.fi/aanestaminen-kotona.
Miten kotiäänestys toimitetaan?
Kotiäänestys eroaa vain vähän tavallisesta ennakkoäänestyksestä. Tärkeä ero on siinä, että kotiäänestyksessä on vaalitoimitsijan ja äänestäjän lisäksi oltava läsnä äänestäjän valitsema tai hyväksymä 18 vuotta täyttänyt henkilö.
Äänestäjällä on oikeus käyttää äänestystoimituksessa avustajaa, jona voi toimia myös edellä mainittu hänen valitsemansa tai hyväksymänsä henkilö.
Äänestäjä merkitsee ehdokkaan numeron äänestyslippuun siten, että vaalisalaisuus säilyy.
Äänestyslippu suljetaan leimattuna vaalikuoreen, joka on väriltään ruskea. Äänestäjä täyttää lähetekirjeen ja osoittaa sen kunnan keskusvaalilautakunnalle.
Paikalle kutsuttu henkilö merkitsee nimikirjoituksensa lähetekirjeeseen.
Vaalitoimitsija merkitsee lähetekirjeeseen todistuksen, että äänestys on tapahtunut laissa säädetyin tavoin.
Lopuksi lähetekirje sekä siihen mahdollisesti liitetty ilmoituskortti sekä vaalikuori suljetaan lähetekuoreen, joka on väriltään keltainen ja jonka vaalitoimitsija toimittaa kunnan keskusvaalilautakunnalle.
Lähde: Kotiäänestyslomake, vaalilomake nro 14