Paikallisuutiset

Kouluissa opetus alkaa normaalioloissa koronaan varautuen

Kuhmossa koulut alkavat ensi tiistaina 9. elokuuta.

Kuhmon perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa varaudutaan lukuvuoden alkaessa siihen, että koronaa on edelleen liikkeellä, kertoo sivistystoimenjohtaja Eila Vilén . Koulut alkavat ensi tiistaina 9.8.

Vilénin mukaan Kuhmossa noudatetaan Opetushallituksen ohjeistusta ja asiasta tiedotetaan nuoria ja perheitä sekä henkilöstöä Wilma-viestillä ennen lukukauden alkua.

Lukukausi 2022–2023 alkaa normaaliolojen lainsäädännön mukaisesti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Opetushallituksen verkkosivuilla olevien ohjeiden mukaan perusopetus ja toisen asteen koulutus järjestetään lähiopetuksena, eikä siirtyminen poikkeusolojen aikaiseen etäopetukseen ole enää mahdollista 1.8.2022 alkaen.

OPH:n mukaan korona-aikana hyviksi havaittuja hygieniatoimia on suositeltavaa jatkaa varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa sekä muissa oppilaitoksissa.

Koronan opit tartuntatautien ehkäisystä on suositeltavaa varmistaa pysyviksi toimintatavoiksi, opetushallituksen ohjeissa todetaan.

Ohjeita:

Oireisena ei tulla kouluun

Tiloihin saavutaan ja niissä toimitaan väljästi

Käsi- ja yskimishygieniasta huolehditaan

Tilat ja pinnat puhdistetaan huolellisesti

Tilojen ilmanvaihdosta huolehditaan

Koronatartunnoista tiedotetaan avoimesti, kuitenkin salassapito huomioiden

Lähde: Opetushallitus

Työpaikoille annettiin suositus siirtyä mahdollisuuksien mukaan etätyöhön sekä tehostaa lähikontakteja vähentäviä käytäntöjä. Koulujen käytännöt muodostuvat opetuksen järjestäjän ja soten erikseen sopimalla tavalla.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä