Kulttuuri

Miska Palsio reissaa parhaillaan ympäri Eurooppaa saatuaan päätökseen ensimmäisen opiskeluvuotensa Teatterikorkeakoulun tanssilinjalla. Kuvassa hän on Bohinjska Bistricassa Sloveniassa. Kuva: Joonas Palsio

Kuhmolaislähtöinen Miska Palsio ei juurikaan harrastanut tanssia, mutta nyt siitä on tulossa hänen ammattinsa

"Olen pyörinyt paljon enemmän muun liikunnan parissa kuin tanssin", sanoo Teatterikorkeakoulun tanssilinjalla opiskeleva Palsio. Hänen mielestään liikuntalajeissa tapahtuvasta liikkeestä voisi tehdä tanssia.

Miska Palsio ei koskaan ajatellut, että tanssista tulisi hänelle ammatti.

Sitä kohti hän on kuitenkin matkalla saatuaan juuri päätökseen ensimmäisen opiskeluvuoden Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun tanssilinjalla Helsingissä.

23-vuotias Palsio sanoo, ettei hän nuorempana hirveästi harrastanut tanss

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä