Kulttuuri

Kuhmolaissyntyinen taiteilija oli von Wrightin oppilaana, piti lemmikkikotkia ja rakensi oman saaren – tällainen oli lintumaalari Matti Karppanen

Kuhmolaissyntyinen Matti Karppanen (1873–1953) jatkoi Suomen tunnetuimman lintumaalarin perinnettä.

Eletään 1800-luvun loppupuolta Kuhmon saloseudulla. Savotan lomassa nuori mies tarttuu puukkoon ja puunpökelöön, josta muotoutuu taitavissa käsissä metson kuvajainen.

Pojasta puhutaan kylällä, että se tuntee kaikki metsien linnut ja lisäksi osaa piirtää ja veistääkin niitä. Taideteoksia on viety muun muassa Kuhmoniemen seurakunnan ruustinnalle nähtäväksi.

Paikalle sattuu hiihtämään eräs kirkonkylän herroista, joka huomaa nuorukaisen touhut. Taiteilijoita tunteva mies arvelee, että poikahan pitää saada oikean mestarin oppiin.

Kuopion Haminalahdessa asuu taistelevista metsoistaan tunnettu Ferdinand von Wright, jolle on juuri tullut apulaisen tarvetta. Taiteilijanalku pakkaa kamppeensa, jättää Kainuun korven taakseen ja lähtee kohti tuntematonta ”etelää”.

Tällainen on Matti Karppasesta (1873–1953) kiertänyt tarina, joka kerrotaan muun muassa Aarne T.K. Lahtisen isoisästään kirjoittamassa kirjassa Lintumaalari (1981). Karppanen ei eläessään myöntänyt eikä myöskään kiistänyt tarinan todenperäisyyttä.

Kuhmossa vietetyt lapsuus- ja nuoruusvuodet ovat jääneet Karppasen tuntijoillakin hämärän peittoon. Eräässä kirjeessään hän kertoi syntyneensä Kuhmoniemen Siikalahdessa. Hänen isänsä oli Erkki Karppanen ja äitinsä Auno Heikkinen. Perheeseen kuului sisko Maria, joka myös muutti aikanaan Haminalahden lähistölle.

Lahtisen kirjan mukaan Erkki olisi ollut kiertävä käsityöläinen, joka levitti hengellisyyttä ja raittiutta Kainuussa. Perheen elättäminen jäi siten Aunon harteille. Myöhemmällä iällä ei Karppanen juurikaan isäänsä ja lapsuuttaan muistellut.

Alussa mainittu ”herra” oli Kuhmoniemellä asunut metsänhoitaja Otto Waenerberg, jonka luokse Karppanen pääsi taiteilemaan puulintuja. Teokset lähetettiin Helsinkiin, josta paluupostina tulleilla varoilla rahoitettiin Karppasen taiteilijapolkua.

Kirjaimellista polkua, sillä Karppasen kerrotaan kulkeneen Kuhmosta Haminalahteen jalkaisin, hiihtäen ja reen kyydissä. Kuuluisan taiteilijan oppiin pääseminen on varmasti tuntunut melkoiselta harppaukselta Kuhmon karujen korpimaiden kasvatille.

Savon seudulle kotiutuneen taiteilijan elämä on tuttu Kuopion taidemuseon intendentti Marja Lounille. Karppasen myöhemmän iän suhde Kuhmoon on jäänyt kysymysmerkiksi.

– Kuhmo ei nouse esille ainakaan tutkimuksissa, mitä itse olen käynyt läpi. Ei ole tullut vastaan, että hän olisi sinne suuntaan enää juurikaan palannut.

Lintumaalari-kirjassa on kuitenkin lyijykynä- ja vesiväripiirroksia Katajalahdesta ja Petäjälahdesta Ontojärven rannoilta. Siikalahdessa ikänsä asunut Seppo Piirainen vahvisti, että taiteilija piti yhteyksiä entiseen kotiseutuunsa ja kävi kylässäkin. Kuhmoon tuli korttikin taiteilijan kuoltua.

Kuopiossa ja etenkin Haminalahdessa Karppanen on edelleen hyvin muistissa. Lounin arvioitavaksi tuodaan myös hänen taideteoksiaan.

– Äkkiseltään sanoisin, että määrällisesti Karppanen on varmaan ykkönen, mitä täällä näkee eniten yksityiskodeissa. Aihepiirikin on ”helppo” – kukapa ei kauniita lintu- ja luontotauluja tykkäisi katsella, Louni tuumaa.

Haminalahteen saapuessaan Karppanen oli parikymppinen ja Von Wright siinä vaiheessa jo halvaantunut taiteilijavanhus.

Edellinen taiteilijaa arjen asioissa palvellut miesapulainen oli vastikään kuollut.

– Karppanen sai paikan ja auttoi myös maalaustaiteeseen liittyvissä asioissa; pohjusti kankaita, huolsi pensseleitä ja jauhoi väriaineita. Samassa hän sai taitelijanoppia Ferdinandilta, Louni kertoo.

Von Wright lähetti Karppasen myös oppiin Ateneumiin. Kainuun mies ei kuitenkaan Helsingin humussa viihtynyt ja palasi nopeasti takaisin Haminalahteen.

Vuonna 1904 Karppanen sai Haminalahdesta oman torppansa, jota hän asutti elämänsä loppuun saakka. Von Wright kuoli vuonna 1906 ja Karppanen jäi jatkamaan Suomen tunnetuimman lintumaalarin perinnettä.

Samalle tasolle Karppanen ei kuitenkaan päässyt, sillä vanhaan mestariin verrattuna muutkin suomalaiset lintumaalarit jäävät kakkoseksi.

– Karppasen tauluissa huomaa kyllä samankaltaisia sommitelmia, varsinkin pikkulintumaalauksissa. Mutta enemmänkin hän oli luonnon tarkkailija ja tutkija. Se näkyy hänen maalauksissaan.

Karppasta voi hyvinkin pitää kansantaiteilijana, Louni toteaa. Hän oli tyystin itseoppinut, vaikkakin mestari ja kisälli -asetelman myötä Von Wrightin vaikutus oli merkittävä.

Karppanen tunnetaan pikkutarkoista lintumaalauksistaan, joissa jokainen sulka on vedetty hartaalla siveltimenvedolla. Huomio on keskittynyt lintujen yksityiskohtiin, eivätkä siivekkäät jää aiheeseen vihkiytyneiltä tunnistamatta.

Kuopion taidemuseon kokoelmiin on päätynyt 72 Karppasen maalausta sekä 538 luonnosta.

– Luonnokset ovat mielestäni melkeinpä Karppasen parhaimmistoa. Öljymaalauksissa on usein vähän jähmeyttä, mutta eri tavoin väritetyt piirustukset ovat todella taidokkaita. Niihin on tallentunut eläväisyys, Louni luonnehtii.

Valtavan tuottelias Karppanen tienasi elantonsa myymällä taidettaan jopa polkuhintaan. Päiväkirjan mukaan eräänäkin vuonna hän maalasi peräti 44 taulua.

Louni teki aikoinaan gradunsa Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen taidekokoelmasta, johon kuuluu 29 Karppasen teosta. Yhdistyksestä on lähtöisin Kuopion luonnontieteellisen museon alkusiemen.

Karppanen kunnostautui maalarinuran ohella myös eläinten täyttäjänä. Käsiteltäväksi annettiin otuksia kilpikonnista kaksipäisiin vasikoihin. Kuopion luonnontieteellisessä museossa on 197 Karppasen täyttämää eläintä, pääosin lintuja.

Museon pöytäkirjoissa on raportoitu Karppasen työskentelytavoista.

– Kaksipäistä vasikkaa kun pyydettiin täyttämään, hän kommentoi, ettei tämän jälkeen toivo enää yhtään nisäkästä täytettäväksi, Louni naurahtaa.

Kun Kuopion luonnontieteellinen museo perustettiin, Karppaselle tarjottiin vakituista työtä museonhoitajana eläinten ja luonnon tuntemuksen ansiosta.

– Hän olisi varmasti ollut oikein oiva ja ahkera työntekijä museolle, mutta kieltäytyi pestistä. Olisiko hän sitten ollut niin vapaa sielu, ettei halunnut kahlita itseään työhön, vaan pitää oman vapautensa, Louni pohtii.

Matti Karppanen oli todellakin vapaa ja hyvällä tavalla erikoinen taiteilijasielu. Lintumaalari-kirjan kuvassa hän poseeraa kengurun vatsanahkasta tehty hattu päässään.

Kuopion seudulla Karppanen keräsi mainetta ”lintujenkesyttäjänä”. Hän piti lemmikkinä pöllöjä, kotkia ja huuhkajia, mutta myös pikkulintuja, kuten tilhiä. Suksisauvasta sokeutunut Bubo-huuhkaja asui Karppasen tiluksilla lähes kaksikymmentä vuotta ja lopulta hukkui vinttikaivoon hiiren perään kipittäessään.

Se oli niitä harvoja kertoja, jolloin Karppasen tyttäret kertoivat isänsä itkeneen, kuvaillaan kirjassa.

Kun tytär Alli oli toivonut lemmikkiä, antoikin isä koiranpennun tilalle huuhkajan. Tytär muisteli isäänsä jämäkkänä, mutta rakastavana ja välittävänä ihmisenä.

Karppasen ehkä erikoisin tempaus on oman saaren rakentaminen Haminalahteen. Talvisaikaan järven jäälle vesikelkalla vedetyistä kivistä kasattu Karppasensaari on suojeltu luontokohde.

Suomen taiteen kaanonissa Karppasen kaltaiset tuotteliaat taiteilijat ovat kuitenkin jääneet marginaaliin – monestakin eri syystä.

– Se on usein myös kiinni sattumasta. Hänhän ei myöskään pyrkinyt esille teoksillaan, Louni kuvailee.

Karppasen muistoa vaalitaan edelleen Savon seudulla. Vuonna 2023 vietettiin taiteilijan syntymän 150-vuotisjuhlaa, jolloin muun muassa Louni oli luennoimassa Karppasen ja Kuopion museon suhteesta.

Kuopiossa sijaitsee myös Karppasentie Linnanpellon asuinalueella, jossa on nimetty katuja taiteilijoiden ja luonnontieteilijöiden mukaan.

Kommentti: Unohdettu Matti Karppanen

Kuhmolaislähtöinen taiteilija on jäänyt paikallisten muistoissa unholaan etenkin siksi, ettei Matti Karppasta ole hänen synnyinpitäjässään muistettu käytännössä lainkaan. Syytä olisi kyllä, vaikkapa näyttelyn merkeissä.

Vaikka Karppasen myöhemmän iän Kuhmo-kytkökset ovat jääneet hatarammiksi, on kuhmolaisen helppo nähdä hänen taiteessaan myös pilkahdus kotoisista korpimetsistä. Niissä esiintyy aito rakkaus ja asiantuntemus luontoa kohtaan. Aiheesta enemmän kiinnostuneille suosittelen lämpimästi Matti Karppanen – Lintumaalari -kirjaa, jonka saa lainattua Kuhmon kirjastosta.

Kuhmossa on nyt toteutumassa Rantaraitin jatkaminen Pajakalta kohti Maakunnanrantaa. Mitäpä jos nimettäisiin tuo polunpätkä Matti Karppasen mukaan?

Lammasjärven ja Pajakkakosken maisemat sopivat kuvastamaan luonnosta innoituksensa ammentaneen taiteilijan sielunmaisemaa. Onhan Kontion koululle päin järvenrantaa pitkin kulkeva Rantaraitin osuuskin nimetty Mikael Soinisen poluksi. Suomalaisen oppivelvollisuuden isänä muistettu Soininen (1860–1924) syntyi ja vietti lapsuutensa Kuhmossa.

Kuhmon luonnon vaikutus parikymppiseksi asti täällä varttuneen Matti Karppasen elämäntyölle on kiistaton. Lintumaalarin henkisenä perillisenä voisi pitää iivantiiralaista Ville Heikkistä palkittuine luontokuvineen.