Paikallisuutiset
Kuhmoon perustettiin viime vuonna enemmän uusia yrityksiä kuin niitä lopetti
Monia omistajanvaihdoksia on saatu Kuhmossa vietyä onnistuneesti loppuun.
Kainuun yrityksillä on tällä hetkellä koko maan parhaat näkymät. Tämä selvisi tiistaina 11. helmikuuta julkaistusta pk-barometristä, josta uutisoitiin Kuhmolaisessa aiemmin tällä viikolla.
Kuhmon kaupungin elinkeinopalveluiden yritysneuvoja Kari Malinen kertoo, että Kuhmon yritykset kulkevat lähtökoh