Paikallisuutiset

Kuhmossa aiotaan aloittaa nuorten ongelmia ehkäisevä moniammatillinen ankkuritoiminta. Kuvassa lapsia Tuupalan koulun pihalla Kuhmossa vuonna 2015. Arkistokuva. Kuva: Marjatta Kurvinen

Kuhmossa päätettiin aloittaa ankkuritoiminta nuorten ongelmien ennalta-ehkäisemiseksi

Kajaanissa ja Sotkamossa jo aiemmin toiminut nuorten ankkuritoiminta on laajentumassa nyt Kuhmoon ja Suomussalmelle.

Ankkuritoiminnassa tavoitteena on puuttua nuoren vaikeaan tilanteeseen ennaltaehkäisevästi. Tuupalan yläkoulun apulaisrehtori Tiina Ahtonen kertoo, että välillä tulee eteen tilanteita, joissa huoli oppilaasta nousee ongelmakäyttäytymisen myötä.

– Ankkuritoiminnan on tarkoitus olla nopeaa ja ketterää

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä