Paikallisuutiset

Kuhmossa todettu 4 koronatartuntaa, altistuneita yli 50

Kuhmon yhteislukion siirtynyt ylioppilasjuhla järjestetään ja välitetään etäyhteyden kautta. Kevään 2020 ylioppilaat julistetaan ylioppilaiksi lauantaina 29.8.

Kuhmossa on todettu 4 uutta koronatapausta. Altistuneita on yli 50 ja keskeisin altistumispaikka on Tuupalan alakoulu, puukoulun puoli. Kaikki sairastuneet ovat aikuisia, eri tehtävissä ja eri työpaikoissa.

Tartunnan jäljitys on käynnistetty. Kainuun sote jäljittää altistuneita henkilöitä.

Hengitystieoireisia kansalaisia pyydetään hakeutumaan koronatestiin ja välttämään kontakteja muihin ihmisiin testituloksen saamiseen saakka.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun sote suosittelee koko Kainuun alueelle kasvomaskien käyttöä alkaen välittömästi. Maskeja suositellaan käytettäväksi tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista. Kasvomaskisuositus koskee yli 15-vuotiaita kansalaisia.

Soten mukaan kuntien tulee huolehtia, että kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville on saatavissa maskeja ilmaiseksi. Kuhmossa kansalaismaskit jakaa kaupunki. Maskijakelu on Kuhmon kaupungintalon Infossa (Kainuuntie 82) tänään perjantaina kello 15-18, lauantaina kello 9-11.

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollossa otetaan välittömästi käyttöön hengityssuojaimet kaikessa fyysisiä kontakteja käsittävässä potilas- ja asiakastyössä.

Kuhmon lukion lauantaille sovitun ylioppilasjuhlan toteutus muuttuu, mutta ei peruunnukaan. Kevään 2020 ylioppilaiden ylioppilaaksi julistaminen tapahtuu lauantaina 29.8. Se välitetään etäyhteydellä, jonka kautta pääosa ylioppilaista seuraa juhlaa.Musiikkiesitykset esitetään ja puheet pidetään salissa ja niitä seurataan etäyhteydellä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Myös seuraavalle viikolle Kuhmoon sovittu Taiteiden Yö -tapahtuma on peruttu samasta syystä.

Sote muistuttaa, että kotona järjestettävissä ylioppilasjuhlissa tulee olla erityisen varovainen ja muistaa käsihygienia ja turvavälit. Jatkojuhlien järjestämistä ei suositella tässä tilanteessa.

Kainuun soten hoivayksiköissä on toistaiseksi voimassa vierailukielto tästä päivästä lukien.

Kuhmon tartuntojen takia Kainuun kuntajohto ja Kainuu sote pitivät iltapäivällä kriisikokouksen. Useita muita palavereita peruttiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo, että perjantaina Suomessa on raportoitu 23 uutta koronatartuntaa.

Kahden viime viikon aikana on todettu 74 tartuntaa enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.

Kainuussa koronatestauksien määrä on noussut noin 250–300 testiin vuorokaudessa. Tutkimusmäärät ovat lisääntyneet huomattavasti minkä vuoksi vastausviive voi olla useita päiviä.

Sote neuvoo, että jos epäilee koronatartuntaa, on syytä tehdä ensin testi omaolo.fi –palvelussa, jossa arvioidaan testin tarpeellisuus.

Näytteenottoon voi varata ajan Omasoten kautta, josta voidaan varata Kajaanin, Kuhmon, Sotkamon ja Suomussalmen näytteenottoajat tai soittamalla 116 117. Muihin terveysasemiin saa testiajan soittamalla suoraan terveysasemalle.

Kainuulainen voi halutessaan käyttää myös Terveystalon tai Mehiläisen testipalvelua, jonka hinnasta kuntayhtymä kompensoi oman testikustannuksensa suuruuden suoraan testin suorittajalle. Kompensaation suuruus alkaen on 106 € alv 0% / testi. Ylimenevän osuus jää itse maksettavaksi. Menettely on voimassa toistaiseksi.

Kainuun sote suosittelee että muualta Suomesta tai ulkomailta Kainuussa töissä kulkevat pitäisivät testauskynnyksen matalana ja kävisivät testeissä heti jos hengitystieoireita ilmaantuu.

Juttua päivitetty kello 15 ja uudelleen kello 16.47. Muutettu Kuhmossa todettujen koronavirustartuntojen määräksi 4 aiemmin tiedotetun kolmen sijaan.

Juttua päivitetty 18.37. Lisätty muun muassa altistuneiden määrä yli 50 juttuun ja otsikkoon.

Juttua päivitetty kello 19.55. Lisätty tieto siitä, että kaikki sairastuneet ovat aikuisia, eri tehtävissä ja eri työpaikoissa.

Juttua päivitetty la 28.8. kello 10.50. Lisätty alaotsikko Kuhmon yhteislukion ylioppilasjuhlasta 29.8. ja tehty siihen liittyvät muutokset tekstiin.

Uusia koronatapauksia tuli jälleen ilmi Kainuussa.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä