Kulttuuri
Legendan mukaan Lalli löi Henrik-piispan hengiltä keskiajan Suomessa — nyt Juminkeko julkaisee uuden pienoiseepoksen tarinasta
Inkerin kirkon pappina, runoilijana, muusikkona ja perinteenkerääjänä tunnettu Arvo Survo on kirjoittanut piispa Henrikin tutusta legendasta pienoiseepoksen nimeltä Piispa Henrikin surmavirsi. Kirja julkaistaan Kuhmon Juminkeossa 21. maaliskuuta.
Lallin ja piispa Henrikin kohtalokkaasta kohtaamisesta kertova legenda on sijoitettu ajallisesti 1100-luvulle. Kansan keskuudessa tarina eli satoja vuosia runolauluna, ja vasta 1600-luvun alkupuolella sen versioita ryhdyttiin kirjoittamaan muistiin.
– Tutkimus ja siihen liittyvä tieteellinen keskustelu tekstin alkuperästä ja historiallisuudesta on jatkunut nykypäivään asti kysyen välillä, onko Lallia ja piispa Henrikiä ollut olemassakaan, todetaan Juminkeon tiedotteessa.
Arvo Survo kirjoitti Piispa Henrikin surmavirren alkuperäisen aiheen pohjalta ja omaa inkeriläisperäistä runokieltään käyttäen.
– Alkuperäisestä, vuosisatoja suullisesti levinneestä runolaulusta on saatu talteen noin 200 säettä. Survo on laajentanut tarinan yli 2600 säettä käsittäväksi pienoiseepokseksi, kerrotaan Juminkeosta.
Kirja sisältää myös Elias Lönnrotin 1856 julkaiseman tutkimuksen, jossa hän pyrkii yhdistelemään muistiin kirjoitetut säkeet yhdeksi kokonaisuudeksi.
Aiemmin Arvo Survolta on muun muassa ilmestynyt kolmen inkeriläisaiheisen pienoiseepoksen sarja: Pääskölintu – päivälintu, Iku-Ruotus ja Korvekko, jotka kaikki Juminkeko on kustantanut.
Runoteoksen julkistaminen on osa Kuhmon toimintaa Unescon kirjallisuuskaupunkina.
Piispa Henrikin surmavirsi julkistetaan Juminkeossa 21. maaliskuuta, jolloin vietetään Unescon maailman runoudenpäivää. Tapahtuma alkaa kello 18, ja Arvo Survo on itse siinä läsnä.