Mielipiteet
Lukijan mielipide: Kuhmon terveydenhoitajat jatkokurssille
MIELIPIDE Onko totta että Kuhmon terveyskeskuksessa ei pystytä edes kielenkärjestä pysäyttämään verentuloa? Puraisin vahingossa kielenkärkeen haavan pe. 3.2. klo 14.00 ja verta alkoi tulla taukoamatta, yritin kylmällä vedellä estää veren tulemisen mutta se ei lakannut. Verentuloa kesti noin 6 tuntia ja sen ai-heuttajana oli Marevanlääkitys.
Hakeuduin klo 15.00 jälkeen terveyskeskukseen hakemaan ensiapua. Veri valui suustani, välillä pyyhin talouspapereihin.
"Oma" terveydenhoitaja ei edes katsonut koko haavaa vaan meni kysymään toiselta hoitajalta. Ja vastaus tuli noin 5 minuutin päästä että me emme voi tehdä verenvuodolle mitään. Pelottavaa, huolestuttavaa kuulla sairaanhoitajan suusta, että emme voi tehdä mitään.
Vaistosin, että minun verenvuoto-oirettani ei otettu vakavasti. Hoitaja vihjasi jääpusseista, jääpalaloista ja jäätelöistä. Kävin suupielet veressä ostamassa mehujäätelöitä ja imeskelin sitten muutaman verenmakuisen jäätelöpuikon, ja samalla verta meni kurkusta alas, joka tuntui jo kehossani. Verentulo vain jatkui ja jatkui jatkumistaan. Laitoin viestin "Oma "terveydenhoitajalle pe 3.2 klo 16.39, että "Kielestä verentulo vaan jatkuu, ei auta jääpussi".
Tekstiviestiini vastattiin vasta maanantaiaamuna 6.2. klo 8.29. ja viestissä luki että "Huomenta lääkäri soittaa sinulle tänään" .
Onko juuri näin että klo 16.00 jälkeen omahoitajan ja potilaan hoitoyhteys katkaistaan. Olisi pitänyt suhtautua vähän vakavammin, koska jatkuvan verentulon aiheuttajana oli Marevanlääkitys päällä.
Kotona roskakori vaan täyttyi verisistä talouspapereista. Soitin noin klo 20.00 Kajaanin Keskussairaalan päivystykseen ja sieltä miespuolinen miellyttävän ääninen auttavainen hoitaja antoi yksinkertaiset ensiapuohjeet, millä verentuloa saadaan loppumaan kielenkärjestä ja noin 40 min kuluttua verentulo loppui.
(Tätä neuvoa en teille anna käykää se Kajaanissa oppimassa).
Topi Mikkola