Paikallisuutiset

Merkittävää vähennystä koronatartunnoissa

Koronatilanne Kainuussa on selvästi rauhoittunut, tiedottaa Kainuun sote. Torstaina tartuntoja oli viisi, perjantaina kolme, lauantaina kaksi ja sunnuntaina kaksi. Tapauksia on todettu Kajaanissa, Kuhmossa ja Hyrynsalmella.

Koronaviruksen ilmaantuvuus on kahden viikon jaksolta 69,4 sataa tuhatta asukasta kohden. Voimassa ovat edelleen varotoimia koskevat suositukset. Erityisesti rokottamattomien tai vielä vajaan rokotussarjan saaneiden tulee noudattaa varovaisuutta.

Rokotukset jatkuvat ja myös yritykset jatkavat kannustamista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kertaalleen koronarokotettuja 12 vuotta täyttäneitä kainuulaisia on nyt 85,3 prosenttia. Kaksi rokotetta saaneita on 67,5 prosenttia.

Viikossa rokotusmäärä nousi noin 1200 annoksella.

– Alkuviikosta ylitetään Kainuussa 100 000 annetun rokotteen raja. Kuitenkin toisen annoksen 80 prosentin kattavuudestakin puuttuu edelleen tuhansia, joten alueen väestön rokotesuoja ei ole aukoton, muistuttaa Olli-Pekka Koukkari Kainuun sotesta.

Yritykset jatkavat Kainuussa edelleen rokotusten tukemista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vuokatti Bowling tarjoaa 20 euron lahjakortin kaikille ensimmäisen rokotteen ottajille Sotkamon ja Kajaanin Prisman rokotuspisteissä 29.9 alkaen.

Kuhmon Osuuspankin kannustekampanja jatkuu myöhemmin syksyllä tehosterokotusten yhteydessä.

Kolmas, täydentävä koronarokotteen annos voidaan antaa voimakkaasti immuunipuutteisille henkilöille, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään kaksi kuukautta

Lisäksi kolmatta annosta suositellaan myös niille henkilöille (pois lukien alle 30-vuotiaat miehet), jotka ovat saaneet kaksi ensimmäistä rokotetta 3 – 4 viikon välillä. Tämä koskee lähinnä terveydenhuollon ammattilaisia, jotka saivat rokotteet tammi-helmikuussa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Täydentävät rokotusannokset Kainuussa saa kaikilla kuntien rokotuspisteillä. Lisätietoa asiasta löytyy soten verkkosivuilta.

EU:n rokotustodistus on saatavilla Omakannasta.

Matkailun avautuessa yhä useammalla on tarve koronatodistukselle.

– On hyvä muistaa, että matkustajan on hyvissä ajoin ennen matkaa selvitettävä, millaista todistusta tai testausmenettelyä kukin maa tai esimerkiksi lentoyhtiö vaatii. Samoin tulee itse varmistaa, että omat matkustusdokumentit ovat ajan tasalla, muistutetaan Kainuun sotesta.

Useissa maissa matkailijoilta vaadittava EU:n koronatodistus on saatavilla omakanta.fi -palvelusta. EU:n koronatodistus koostuu kolmesta eri todistuksesta: todistus koronarokotuksesta, todistus koronatestituloksesta ja todistus sairastetusta koronavirustaudista. Lisätietoja saa sivulta www.kanta.fi/koronatodistus.

Koronarokotustodistus näkyy Omakannassa viimeistään viiden vuorokauden sisällä siitä, kun henkilö on saanut rokotuksen.

– Jos todistuksessa näkyvissä tiedoissa on virhe, on Kainuussa otettava yhteyttä oman terveyskeskuksen rokotushoitajaan. Samoin pitää ottaa yhteys, mikäli ei itse ole mahdollista käyttää Omakantaa ja tarvitsee EU:n koronatodistuksen tulosteena terveydenhuollosta.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä