Metsäpeuran historiaa Kainuussa, osa 1

Sotkamon viimeinen kirjoihin merkitty peuranhiihtäjä on ollut Tipaksen Kissaniemen Lauri Korhonen . Hän oli kuulemma sanonut emännälleen sängystä pitäen, palattuaan viimeiseltä hiihdoltaan: "Jaksat tuossa sen ajan olla, kun minä lähen."

Ei siinä puolison tarvinnut kauan vartoa, ennen kuin hiihtäjän sielu erkani. Vuosi oli 1856 ja Lauri oli ollut 46-vuotias. Kului 161 vuotta siihen, kun 26.4.2017 sain Lamminpään avoimesta akkunasta taputtaa nälkiintynyttä metsäpeurahirvasta, joka kalttasi kivijalan viereen nousevaa vihreää ja juolavehnän maavarsia.

Taputtamani hirvas joutui hengenpitimikseen turvautumaan hätäravintoon.

Metsäpeura oli käytännössä metsästetty sukupuuttoon Suomessa jo 1800-luvun lopulla, ja rauhoitettu vuonna 1913 senaatin päätöksellä. Se säilyi Vienan Karjalan saloseuduilla, josta pitäen pääasiassa aikuiset hirvaat tekivät tunnustelupistoja Suomussalmen ja Kuhmon puolelle pian sotien jälkeen.

Koska minulla oli suhteita siskoni aviopuolison ja vaimoni Sannin kautta Karttimon rajamiesveljessarjaan, erityisesti Yrjöön ja Lauriin , niin heidän kauttaan olen saanut käsityksen metsäpeuran tulosta takaisin Suomeen, erityisesti Kainuuseen. Myös Viiksimon vartiopäällikkö rajavartiomestari Toivo Heikkinen antoi auliisti tietojaan Kuhmon ja Lieksankin alueelta.

Metsäpeuravaatimen ja vasan kesäpolku Ylivuokin Kalettomansuolla lokakuussa 1972.

Ensimmäinen rajamieshavainto on vuodelta 1947 Ylivuokin Kivijärveltä, jonka tuntumassa olevan Yrttipuron varsilla metsäpeura esiintyi säännöllisesti vuosina 1952–1959. Ensimmäinen kuuden peuran lauma nähtiin Ylivuokin Hietajärvellä 1961.

Kun tultiin 1970-luvulle, niin metsäpeuroja pistelehti Suomen puolella Suomussalmen Toravaaralta Pohjoiskarjalan Ruunaan alueelle asti. Peurat hyödynsivät pitkittäisharjujen eli särkkien jäkälärunsautta talvisin, mutta keväisin niistä suurin osa, erityisesti vasovat naaraat palasivat takaisin Neuvostoliiton puolen koskemattomille soille ja ikikorpiin.

Vasta 1960-luvulta alkaen metsäpeuravaatimet alkoivat vasoa Suomen puolella erityisesti Kuhmon Elimyssalolla. Tästä vaiheesta on ollut eniten tietoa Martti Montosella , jonka kirja "Suomen peura" kertoo hienolla tavalla Rangifer tarandus fennicuksen elämäntavat ja historian 1960-luvulle saakka.

Metsänhoitaja Pentti Honkavaara esittelee Kuhmon peura-alueita elokuun 1972 peurasymposiumin aikana. Oikealla Suomen Luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Juha Hämäläinen, välissä opettaja Erkki Vanninen.

Kesällä 1962 näin ensi kerran hirvasporukan jäljet itärajan pinnassa, ja kesäkuussa 1963 kiikaroin Ylivuokin Kalettomansuon keskellä lepäävää vaadinta vasoineen. Enpä silloin arvannut, että vajaan neljän vuosikymmenen perästä saan seurata miten metsäpeurat vaeltavat Ontojoella syksyisin syntymäkotini lähikankaiden kautta länteen ja keväisin kotilammen kautta itään.

En tuolloin arvannut myöskään sitä, että pidän elokuussa 1972 Kuhmon Rytipalosen kämpän peurasymposiumissa esitelmän metsäpeuran esiintymisestä ja elintavoista Kainuussa ja Neuvostoliiton Karjalassa. Tämän perusteella silloinen Suomen luonnonsuojelunvalvoja eli ympäristöministerin edeltäjä Pekka Borg pyysi minua metsäpeuratutkijaksi.

Osa Pekka Borgin kirjeestä. Lauri Siivonen oli Oulun Yliopiston eläintieteen professorini.

Kieltäydyin kunniasta lähinnä kahdesta syystä. Olin perheineni sijoittunut jo Sotkamon Yhteiskoulun palvelukseen ja pidin Martti Montosta siihen pätevämpänä, vaikka hänellä ei ollut biologian koulutusta. Päätutkijaksi valittiin Timo Helle , jonka apuna oli myöhemmin muun muassa Oulun Yliopiston Eläinmuseon johtoon kuulunut Valtimolla syntynyt Kalevi Heikura , jonka kanssa asuimme opiskeluaikaan kolme talvea samassa Domus Botnican opiskelijaboxissa.

Suomen luonnonsuojeluliiton hallitukseen kuulunut Teuvo Suominen pyysi minulta kirjoitusta esitelmästäni Suomen Luonto-lehden numeroon 6/1972. Tätä varten kävin kuvaamassa appelasta pitäen metsäpeuran jälkiä Kuhmon rajalla Yli-Vuokissa.

Tämän reissuni takia en päässyt mukaan Vuokatin Vaaran Metsästäjien ensimmäiseen hirvenkaatoon Lappavaarassa. Nyt niitä pyydettyjä hirviä on jo 489 kappaletta.

Ontojoella 4.1.2023

Alpo Komulainen