Paikallisuutiset

Kajaanilaisnuoret kertovat: Näillä vinkeillä keskityt paremmin opiskeluun – ”Puhelin kannattaa jättää toiseen huoneeseen”

Puhelimen käyttö on lukioikäisen suuri aikavaras. Opiskeluun keskittymistä voi harjoitella pidentämällä opiskeluaikaa hiljalleen. Kajaanin lukion opinto-ohjaaja, erityisopettaja ja nuoret kertovat omista vinkeistään.

Eerika Hänninen, Kiia Pekkarinen, Loviisa Määttä ja Ronja Seppänen ovat ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita. Heillä on jo hallussa erilaisia opiskelutekniikoita. Kuva: Elina Karjalainen

Muistiinpanoja, ajatuskarttoja, tekstin visualisoimista, käsitekortteja, luettelee Kajaanin lukion opinto-ohjaaja Anna Leinonen. Opiskelutekniikoita on monia, eikä pelkkä kirjasta pänttääminen ole välttämättä paras tapa valmistautua ylioppilaskokeisiin tai lukion koeviikolle.

– Nykyisin esimerkiksi d

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä