Paikallisuutiset
Yli puolet Kainuun aluevaltuutetuista on uusia – katso nimet
Kainuun aluevaltuusto uusii kasvojaan, sillä 59:stä aluevaltuutetusta yli puolet eli 32 on uusia.
Keskusta säilyttää paikkansa Kainuun aluevaltuuston suurimpana puolueena, vaikka sen paikkamäärä laskee yhdellä. Keskustalaisia on 59-paikkaisessa aluevaltuustossa 22.
Keskusta niitti aluevaaleissa eniten kannatusta kaikissa Kainuun kunnissa. Kannatus kuitenkin laski kaksi prosenttiyksikköä edellisvaaleista. Ääniä puolue keräsi noin 800 edellisvaaleja vähemmän.
Suurimman tappion puolueista koki perussuomalaiset, jonka paikkamäärä laski kolmella. Sillä on uudessa valtuustossa viisi edustajaa.
Perussuomalaisten kannatus suli liki viisi prosenttiyksikköä edellisvaaleista. Ääniä kertyi 1 300 edellisvaaleja vähemmän.
Kannatustaan lisäsivät SDP, kristillisdemokraatit ja kokoomus.
SDP saa kaksi valtuutettua lisää, ja kokoomuksen ja KD:n paikkamäärä lisääntyy yhdellä. Vasemmistoliiton paikkamäärä pysyy yhdeksässä, ja kokoomus nousee sen rinnalle samalla paikkamäärällä.
SDP:llä on uudessa aluevaltuustossa kahdeksan ja KD:llä kolme edustajaa. SDP keräsi noin 880 ja KD yli 760 ääntä enemmän kuin edellisvaaleissa.
Vihreät säilytti kolme paikkaansa aluevaltuustossa.
Valtuusto uusiutuu selvästi, sillä 59:stä aluevaltuutetusta yli puolet eli 32 on uusia.
Vuoden 2022 vaaleissa valituista aluevaltuutetuista 29 ei asettunut enää ehdolle näissä vaaleissa.
Kaikki kahdeksan Kainuun kuntaa ovat edustettuina aluevaltuustossa. Kajaanista tulee 27 valtuutettua, joka on saman verran kuin väistyvässä aluevaltuustossa.
Sotkamolaisia aluevaltuustossa on 11 eli kaksi enemmän kuin aiemmin. Kuhmosta edustajia on seitsemän, joka on puolestaan kaksi aiempaa vähemmän. Suomusalmelta valtuutettuja on niin ikään seitsemän, ja Hyrynsalmelta, Puolangalta ja Ristijärveltä kaksi. Paltamosta tulee yksi valtuutettu.
Aluevaalin äänikuninkaaksi nousi sotkamolainen agronomi Sami Kilpeläinen (kd.) 540 äänellä. Kakkoseksi nousi kajaanilainen vihreiden varapuheenjohtaja Silja Keränen, joka keräsi 532 ääntä. Myös kolmas sija meni Sotkamoon: sen vei eläkkeellä oleva toimittaja Pertti Granqvist (vas.) 518 äänellä.
Uuteen aluevaltuustoon on tulossa 21 naista ja 38 miestä. Uuden valtuuston nuorin edustaja on 21-vuotias suomussalmelainen opiskelija Atte Seppänen (sd.).
Myös äänestysprosentti nousi Kainuussa edellisvaaleista, mutta vain vähän. Äänestysaktiivisuus oli nyt 47,2 prosenttia.
Korkeimmat äänestysprosentit aluevaaleissa oli Puolangalla (58,3) ja Ristijärvellä (58,1). Laiskimmin äänestivät kajaanilaiset (44,8).
Edellisissä aluevaaleissa äänestysprosentti uurnille vaivautui Kainuussa vain 45,5 prosenttia äänioikeutetuista.
Kainuun aluevaltuusto:
Kanniainen, Mikko (kesk.), uusi, Puolanka
Tolonen, Aaro (kesk.), Paltamo
Granqvist, Pertti (vas.), Sotkamo
Perhovaara, Jaakko (kok.), uusi, Kajaani
Kangasharju, Marjo (sd.), Kajaani
Keränen, Heimo (kesk.), uusi, Hyrynsalmi
Huotari, Heikki (kesk.), Kuhmo
Kilpeläinen, Pasi (ps.), Kajaani
Kortelainen, Miikka (vas.), Kajaani
Huotari, Riikka (kok.), uusi, Sotkamo
Ahonen, Esa (kesk.), Kajaani
Seppänen, Riikka (sd.), Kuhmo
Kilpeläinen, Sami (kd.), Sotkamo
Kemppainen, Tuovi (kesk.), Suomussalmi
Huttu-Juntunen, Terttu (vas.), Suomussalmi
Moilanen, Pentti (kesk.), uusi, Suomussalmi
Keränen, Silja (vihr.), Kajaani
Heikkinen, Matti (kok.), Kajaani
Moisanen, Kirsi (kesk.), uusi, Sotkamo
Piirainen, Raimo (sd.), Kajaani
Halonen, Sami (ps.), uusi, Kajaani
Leinonen, Minna (kesk.), uusi, Kajaani
Hakkarainen, Peppiina (vas.), uusi, Kajaani
Suutari, Hannu (kok.), Kajaani
Seppänen, Sakari (kesk.), Sotkamo
Oikarinen, Markku (sd.), Kajaani
Oinas-Panuma, Kaisa (kesk.), uusi, Kuhmo
Kela, Mari (vas.), uusi, Suomussalmi
Mikkola, Jaakko (kd.), Kuhmo
Lukkarinen, Seija (kesk.), Kuhmo
Enroth, Paavo (kok.), Kajaani
Heikkinen, Riikka (ps.), uusi, Kuhmo
Kinnunen, Eveliina (kesk.), Kajaani
Kinnula, Susanna (sd.), uusi, Sotkamo
Korhonen, Jouko (vas.), Sotkamo
Malinen, Pentti (kesk.), uusi, Kajaani
Kuvaja, Karoliina (vihr.), uusi, Kajaani
Väisänen, Unto (kok.), uusi, Sotkamo
Oikarinen, Paavo (kesk.), Ristijärvi
Räisänen, Aki (vas.), Kajaani
Helttunen, Erja (kesk.), Suomussalmi
Laurila, Sonja (sd.), uusi, Kajaani
Määttä, Nina (ps.), uusi, Sotkamo
Niemelä, Paavo (kesk.), uusi, Kajaani
Moilanen, Veijo (kd.), uusi, Kajaani
Seppänen, Juhani (kok.), uusi, Suomussalmi
Heikkinen, Salla (kesk.), uusi, Ristijärvi
Lämpsä, Jouni (vas.), uusi, Kajaani
Hekkala, Heikki (sd.), uusi, Kajaani
Kemppainen, Esa (kesk.), uusi, Hyrynsalmi
Hyvönen, Kari (kok.), uusi, Kajaani
Huttunen, Pentti (kesk.), uusi, Sotkamo
Sainio, Sami (vas.), uusi, Kajaani
Gröhn, Hannu (kesk.), uusi, Kuhmo
Korhonen, Hannu (ps.), Sotkamo
Alakärppä, Mikko (vihr.), uusi, Kajaani
Seppänen, Atte (sd.), uusi, Suomusalmi
Kyllönen, Teemu (kesk.), uusi, Puolanka
Heikkinen, Tea (kok.), Kajaani
VARALLA:
Soldatkin Päivi (vas.), Paltamo
Kela Antti (kd.), Sotkamo
Patronen Kaija (kesk.), Kajaani
Katso kunta- ja aluevaalien Kainuun tulokset täältä.