Paikallisuutiset

Pihabongauksessa tarkkaillaan taas talvilintuja

Pihabongaus-tapahtuma järjestetään tammikuun viimeisenä viikonloppuna 30.–31.1. Kaikille luonnosta kiinnostuneille tarkoitetussa, Suomen suurimmassa luontotapahtumassa seurataan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. Pihabongauksen tuloksista saadaan arvokasta tietoa maamme talvisen linnuston muutoksista.

Pihabongaus ei ole kilpailu, joten havaittujen lintujen määrä ei ole olennaista. Tavoitteena on ennen kaikkea innostaa tarkkailemaan talvisia lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta. Kuka tahansa voi osallistua Pihabongaukseen. Koulut voivat osallistua Pihabongaukseen ennen varsinaista tapahtumaviikonloppua.

Tapahtumaviikonloppuna tehdyt havainnot ilmoitetaan osoitteessa www.pihabongaus.fi tai postikortilla. Osallistujien kesken arvotaan lintuaiheisia palkintoja. BirdLife julkaisee verkkosivuillaan tuloksia jo tapahtuman aikana, alustavan yhteenvedon 1.2. ja lopulliset tulokset helmikuun aikana.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

BirdLifen Pihabongaus järjestetään joka vuosi tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Tänä vuonna pihojen talvilintuja tarkkaillaan jo 16. kerran. Viime vuonna tapahtumaan osallistui yli 20 000 ihmistä lähes 14 000 paikassa ympäri maan. Vuosien varrella on kertynyt havaintoja yli 7,5 miljoonasta lintuyksilöstä.

Pihabongauksen suojelijana on tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio .

Osallistumisohjeet

Tarkkaile tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla joko lauantaina 30. tai sunnuntaina 31. tammikuuta.

Tunnista havaitsemasi lintulajit.

Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan).

Ilmoita tunnistamasi lajit ja laskemasi maksimimäärät BirdLifelle viimeistään perjantaina 5.2. osoitteessa www.pihabongaus.fi

Havainnot voi ilmoittaa myös postikortilla osoitteella BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikortissa on oltava lintuhavaintojen lisäksi havainnoitsijan ja havaintopaikan osoitteet, havainnointiajankohta ja havainnoitsijoiden määrä.

Suomen suurimmassa luontotapahtumassa seurataan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. Pihabongauksen tuloksista saadaan arvokasta tietoa maamme talvisen linnuston muutoksista.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä