Kolumnit

Pommin nurkka: Elämä on kilpailua

Kaksijalkaiset kilpailevat milloin mistäkin: opiskelupaikoista, työpaikoista, siitä kellä on kalliimpi auto ja isompi mökki... Loputtomiin. Ihmisystävämme ovat tavattoman persoja pienille paperin- ja metallinpaloille, joita kutsutaan rahaksi, ja he tulevat onnettomiksi, kun heillä ei ole sitä tarpeeksi. Koskaan rahaa ei kuitenkaan ole niin paljon kuin he sitä mielestään tarvitsisivat.

Olen toki vain kissa ja ajattelen asioista niin kuin nelijalkaiset tapaavat tehdä, maanläheisesti. En aina pysty ymmärtämään kaksijalkaisia ja sitä kuinka he touhottavat kaikenaikaa milloin mistäkin, vaikka hekin ovat vain kuolevaisia ja lopulta heidänkin atominsa palaavat osaksi luonnonkiertoa. Jos ihmiset purkaisivat osan energiastaan vaikka höyhenpallon jahtaamiseen, voisi sillä olla terapeuttista vaikutusta.

Toki meillä kissoilla on helpompaa. Ruokakin yleensä ilmestyy kuppiin, vaikka jotkut meistä edelleenkin harjoittavat hiirestämistä. Kuntoilun vuoksi, niin kuin Lili-kissa yleensä sanoo.

Hiirenpyynti on joskus ollut meille oikea ammattikin. Esimerkillinen tässä suhteessa on lontoolainen Larry, joka on nykyaikana luonut itselleen uran perinteisenä hiirestäjänä Downing Street 10:ssä. Yksi asia on varma, pääministerit vaihtuvat, Larry pysyy. Iso tassu hänelle.

Jotta ei syntyisi mielikuvaa, että elämäni on kuin ruusuilla tassuttelua, niin kerron muutaman tyrmistyttävän tosiasian. Nimittäin ihmiseni ei kutsu minua syömään, kun itse rupeaa murkinalle, vaikka olemme samaa laumaa. Minulla on niin tarkat korvat, että taatusti kuulen, kun ruokakaappia raotetaan salamyhkäisesti. Silloin syöksyn huudon kanssa vaatimaan osuuttani. Joskus kipuan keittiöntuolille nähdäkseni, mitä herkkuja on tarjolla, mutta silloin minulle sanotaan, että en muka saa olla siinä. (Huomatkaa, että samaan aikaan ihminen itse istuu pöydän ääressä ahmimassa!)

Nautin myös usein levosta olohuoneen nojatuolissani. Monesti on käynyt, kun olen ryhtynyt oikaisemaan itsenäni, että eikö siinä istu ihminen! Tuijotan närkästyneenä niin kauan, että pääsen omalle paikalleni.

Kiitos Vekkuli-mirrille viestistäsi. Kirjoitat, että muikku on herkkuasi. Minäkin olen suuri kalan ystävä. Miau!

Pommi on 11-vuotias kuhmolainen tyttökissa ja tällä palstalla se kertoo kuulumisiaan.