Kolumnit

Pommin nurkka: Koronatipuja

Siitä on vierähtänyt aikaa, kun viimeksi pakisin kattimaisuuksia tällä palstalla. Jotkut fanit ovat jo ehtineet olla huolissaankin, mutta huoli pois, vielä häntä heiluu!

Ihmisillä on uutena ristinä tuo korona. Se sai alkunsa kuulemma jostakin Kiinasta. En ole ihan varma, missä Kiina on, mutta luulen, että se on ainakin yhtä kaukana kuin Sotkamo. Mutta saattaa se olla kauempanakin. Varmasti saisi monta tuntia panna tassua toisen eteen, jos meinaisi käydä serkkuja morjestamassa. Sitäkin minä vähän mietin, miten sitä edes ymmärtäisi heitä, kun en osaa naukua kiinaksi. Mutta panen mietintämyssyyn vielä tuon Kiinan-matkan, kun pitää varmistaa, että ehdin ruoka-ajaksi kotiin.

Kuten tiedätte, on minulla tapana ottaa aamiaisen jälkeen nokkaunet ikkunan ääressä. Monesti me siinä juorutaan naapurin Lilin kanssa, joka on nuori oranssinvärinen maatiaiskissa. Hän aloittaa aina jaarittelemalla aamiaisesta. Söikö tonnikalaa, härkää vaiko kanaa. Tänään oli vuorossa kana, ja minä en voi sietää kanaa. Mutta tonnikala! Se vasta suussa sulavaa on. Nam!

Tämä aamuna en kuitenkaan nähnyt Liliä, mutta ikkunalaudalle istahti kaksi sellaista siivekästä eläintä. Minusta he olivat hauskan näköisiä: niillä oli valkoiset posket, musta pää ja keltainen maha. He kertoivat olevansa talitiaisia ja matkalla Nivankoskille kylpemään. Sinne on kuulemma perustettu uusi lintukylpylä. Minusta oli hauskaa jutella heidän kanssaan, vaikka – jos rehellisiä ollaan – keskustelu kuoritun ja kuorimattoman auringonkukansiemenen eroista oli kyllä aika pitkäpiimäistä. Heille kysymys oli ilmeisen merkitysellinen, sillä he kävivät pitkää ja sofistikoitunutta keskustelua aiheesta. Nauroin kyllä jutulle tilhestä, joka liian paljon pihlajanmarjoja nautittuaan oli roikkunut pääalaspäin oksalla ja huudellut kaikille olevansa lepakko.

Meillä oli oikein mukavaa, mutta sitten minut valtasi halu – kehtaanko edes sanoa – syödä kumppanini. He luonnollisesti pahoittivat mielensä ja lehahtivat läheisen kuusen oksalle ja siellä nakkelivat niskojaan. Sori, huikkasin vähän nolona perään, ja yritin kertoa kissan jaloista metsästysvaistoista, mutta en saanut ymmärrystä osakseni. Luulen, että olemme silti ystäviä.

Pommi on 11-vuotias kuhmolainen tyttökissa ja tällä palstalle se kertoo kuulumisiaan.