Kolumnit

Pommin nurkka: Lippu korkealle!

Tehdään ajatusleikki. Ihmiseni päättää viedä minut autoajelulle, jolta Bast suojelkoon, sillä olen kotona viihtyvää lajia. Mutta oletetaan, että minulta ei kysytä ja päädyn äänekkääseen ja huojuvaan autoon. Kun ihmiseni pysähtyy, minä tiirikoin kopan auki ja pakenen metsään. Sen jälkeen ihmiseni tietenkin tekee niin kuin amerikkalaisissa elokuvissa: asettuu äärimmäistä epätoivoa henkivään asentoon ja kiljuu "NOOOOOOOO!" Enää vain viimeinen vilaus hännänpäästäni – ja poissa.

Mutta ei hätää, me Pommit olemme sillä tavalla neuvokkaita, että osaamme takaisin kotiin, vaikka välillä kävisimmekin katselemassa maailmaa ja seikkailemassa. Jotkut ovat sitä mieltä, että neuvokkuutemme perustuu siihen, että pystymme aistimaan maapallon magneettikentät ja suunnistamaan niiden mukaisesti. (Tähän eivät taida pystyä edes Kuhmon peurat).

Toisten mielestä meillä on vain erinomaisen hyvä kuulo ja muisti. Muistamme tutut äänet ja mistä ne kuuluvat. Tai ehkä meillä on vain hyvä gps. Me Pommit tiedämme totuuden, mutta vaikenemme...

Paitsi, että osaamme suunnistaa, olemme hyvin kohteliaita. Kun kohtaamme ihmisen, tervehdimme nostamalla häntää. Tutulle ihmiselle suomme jopa pienen urahduksen - "Moi!" Täydellinen häntätervehdys tapahtuu tällä tavalla: Ensin kohotetaan häntä korkealle pystyasentoon ja sitten elegantisti lasketaan hännänpää toiselle sivulle, niin että se muistuttaa pientä lippua. Sitten tyylikkäinä purjehdimme ohi. Muuten: odotan ihmisen väistävän, että minun ei tarvitse muuttaa kurssiani turhan takia.

"Terve ja näkemiin!"

Häntää heiluttamalla voi myös kutsua ihmistä leikkimään, ja kun vaanin saalista, viuhtoo hännän huippu maata vasten.

"Ota hiiri", ota hiiri", ihminen sanoo, mutta näkeehän tollokin, että se on höyhenpallo. Muljauttelen silmiäni ihmetyksestä, mutta metsästystaitoja on kuitenkin hyvä pitää vireessä, eihän sitä koskaan tiedä, milloin tosi paikka on edessä. Silmäni nauliutuvat saaliiseen , häntä pyyhkii maata hitaasti metsästyskiihkon herätessä, vartalo jännittyy, heilahtelee ja sitten ampaisen saaliin kimppuun. Lyön sitä tassulla. Enempää en viitsi kurjan kangasväärennöksen takia. Nostan hännän tyytväiseen asentoon ja kävelen tieheni. Kun käperryn päikkäreille, kiedon hännän vielä ympärilleni, jotta tassuja ei palele. Pidetään lippu korkealla kaikki me häntyrit!

Pommi on 11-vuotias kuhmolainen tyttökissa ja tällä palstalla se kertoo kuulumisiaan.