Paikallisuutiset
Rokotuksiin jatkossa aikaa varaamatta
Viikonloppu oli koronatartuntojen suhteen rauhallinen. Tilanne saattaa olla rauhoittumassa. PopUp-rokotuspiste Kuhmossa K-Supermarketissa.
Ensimmäisen koronarokotteen saa ajanvarauksella enää tämän ja ensi viikon aikana.
Ajanvaraus loppuu kokonaan ja ilman ajanvarausta rokotukseen pääsee 20. syyskuuta alkaen lähempänä ajankohtaa ilmoitettavissa rokotuspaikoissa.
Kainuussa edellisen viikonlopun aikaan todettiin yhteensä yhdeksän koronatartuntaa. Kainuun ilmaantuvuus on nyt 215,3 tartuntaa kahden viikon jaksolta 100 000 asukasta kohden.
– Vaikutelmana on että tilanne on rauhoittumassa, mutta yhden rauhallisen viikonlopun perusteella ei voi vielä ennustaa mihin suuntaan tilanne kehittyy, kommentoi Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari v iikonlopun pieniä tartuntamääriä.
Pikatestiin aika on varattavissa Omasotesta. Kajaaniin avattiin uusi pikatestiasema koronaviruksen testaamisen tehostamiseksi. Rajalähiössä (Rajakatu 3) sijaitsevalla testausasemalla otetaan vain koronan pikatestejä, joiden tulos selviää 15 – 30 minuutissa.
Testiasema on avoinna 4.9. klo 8-16 kaikkina viikonpäivinä.
Ajanvaraus pikatestiin tapahtuu Omasoten kautta. Kainuun keskussairaalan drive-in -testaus jatkuu ennallaan.
Uutta pikatestiasemaa käytetään testausruuhkan helpottamiseksi sekä esimerkiksi tartunnanjäljityksestä kontaktoitavien henkilöiden testaamiseksi.
Kainuulaisista 12 vuotta täyttäneistä 83,5 prosenttia, (noin 54 300 henkilöä) on saanut jo yhden rokoteannoksen ja 58,7 prosenttia (noin 38 200 henkilöä) kaksi rokoteannosta.
Täysin rokottamatta on edelleen 16,5 prosenttia eli 10 800 kainuulaista 12 vuotta täyttänyttä henkilöä. Suurin rokotevaje on edelleen 20–39-vuotiaissa.
THL:n uuden ohjeistuksen mukaan toinen rokoteannos voidaan ottaa kun on kulunut vähintään kuusi viikkoa ensimmäisestä rokotteesta.
Kainuussa ensimmäisen rokotteensa heinäkuussa saaneet ovat saaneet ajan toiselle rokotteelle 12 viikkoa ensimmäisen jälkeen.
Tätä 12 viikon rokoteväliä voi halutessaan aikaistaa ja hakea tehosterokotteen PopUp-rokotuspisteestä kuusi viikkoa ensimmäisen rokotteen jälkeen.
Kahdeksan viikon rokoteväli ja siihen annetut ajat ovat edelleen voimassa. Toisen rokoteannoksen voi hakea Kajaanissa Prisman ja muualla Kainuussa kuntien omista PopUp rokotuspisteistä.
Mikäli toinen rokoteannos haetaan ennen annettua aikaa, sovittu rokoteajanvaraus on peruttava.
Kaikki jo varatut ajat ovat edelleen voimassa, rokotuksen aikaistamisen voi tehdä mikäli haluaa toisen rokotteen antaman suojan jo aikaisemmin.
Perjantaina Kainuun sote tiedotti 13 uudesta tartunnasta. Kyseiset tartunnat todettiin torstaina. Niistä seitsemän oli jo karanteenissa olleilla. Kajaanissa seminaarin koulussa tapahtui koronalle altistuminen, minkä seurauksena 39 henkilöä joutui karanteeniin.
Keskiviikkona Prismaan avatussa rokotuspisteessä oli kahden päivän aikana käynyt hakemassa ensimmäisen rokoteannoksen noin 200 henkilöä.
PopUp rokotukset
Ilman ajanvarausta Kainuussa seuraavan viikon aikana:
Kajaani, Prisman rokotuspiste avoinna arkisin klo 11–19 ja lauantaisin klo 10–14
9. – 11.9. Kuhmo, K-Supermarket to – pe klo 12–19, la klo 10–14
Kuhmossa ajanvarauksella olevat rokotukset ovat siirtyneet 6.9 alkaen Kuhmon oppimiskeskukselle, Piilolantie 47.
10.9. Paltamo Neuvola klo 13–15.30 (sekä 16.9. klo 13–17)
11.9. Hyrynsalmi, Hyrynsalmen vastaanotto, Kiviöntie 11, klo 8-15
ilman ajanvarausta ensimmäinen rokote sekä tehosterokote, jossa ensimmäisestä rokotuksesta kulunut 8 viikkoa
13.9. Ristijärvi Neuvola klo 13–15.30
16.9. – 18.9. Sotkamo to – pe Sotkamon K-Supermarket ja la Vuokatin K-Supermarket
24. – 25.9. Suomussalmi Tokmanni