Paikallisuutiset

Kättelysumasta ei meinannut tulla loppua iloisessa jälleennäkemisessä. Pekka Heikkinen oli sonnustautunut linja-autonkuljettajan univormuun. Kuva: Niko Kemppainen

Sinivalkoisessa kyydissä – Kainuun Liikenne kuljetti kainuulaiset myös ulkomaille

Kainuun Liikenne myytiin 35 vuotta sitten Pohjolan Turistiautolle. Kuljettajat ympäri Kainuuta kokoontuivat muistelemaan aikaa ennen ja jälkeen yrityskaupan. Kuhmolainen Pekka Heikkinen kertoi yhtiön alkuvaiheista.

Kainuun Liikenteellä työskennelleet miehet kokoontuivat lauantaina tapaamaan toisiaan, kertomaan kuulumisiaan ja muistelemaan menneitä aikoja.

Iloinen puheensorina täytti Sotkamon Pitopalvelun Viinatien kievarin, kun juhlatilaan kokoontui nelisenkymmentä kuljettajana sekä myös korjaamopuolella toimi

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä