Paikallisuutiset

Matti Malinen on kehitellyt pihtiotetta hyödyntävän pölkynhalkojan. Kuva: Niko Kemppainen

Tällä pöllinhalkojalla eivät saunapuut lentele pitkin piennarta

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Peurapilkissä oli viime lauantaina myös kuhmolainen Matti Malinen esittelemässä kehittämäänsä laitetta: pölkynhalkojaa, jonka erikoisuus on pihtiote.

Toisin kuin perinteisin menetelmin, tässä laitteessa pölkky halkeaa alhaalta ylöspäin.

– Se on kahdesta neljään kertaa nopeampi menetelmä kuin perinteinen kirves, Malinen kertoo ja antaa esimerkin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pölkky asetetaan pihtiotteeseen ristin muotoon hitsatuille terien päälle, moukarilla kopsautetaan ja pölli halkeaa teriä vasten klapeiksi.

Pihtien puristuksessa klapit jäävät niille sijoilleen halkaisun jälkeen. Kuva: Niko Kemppainen

Samalla periaatteella toimivia laitteita on jo olemassa, mutta jousilla jännitettyjen pihtien ideana on, etteivät pilkkeet putoaisi maahan ja eikä niitä sitten tarvitse sieltä keräillä. Isoimmillaan pihteihin mahtuu halkaisijaltaan 20-senttinen pölkky.

– Jos ei kertalyönnillä onnistu, niin terä sattuu kuitenkin aina samaan rakoon.

Malinen kertoo pohtineensa joskus aiemminkin samankaltaista laitetta, kunnes eräs asiakas vihjasi siihen suuntaan, että hänen pitäisi suunnitella semmoinen. Malinen on jo hakenut laitteelle hyödyllisyysmallisuojan, ja pölkynhalkaisija laitetaan kohtapuoliin tuotantoon.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Metallialan moniottelijan yritys Finnraiva valmistaa tuotteita metsäkoneen teloista kokinveitsiin. Malinen myöntää, että hänessä on vähän pellepelottoman vikaa.

– Jos Konsta Jylhällä ja Einojuhani Rautavaaralla soi päässä musiikki, niin minulla ne on nämä metallihommat.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä