"Unohdettu" kansankirjailija Kainuusta sai vihdoinkin elämäkerran

Taikamies: Kansankirjailija Heikki Meriläisen elämä . Esko Piippo : 2022. Kovakantinen: 248 sivua.

– Kuka oli Heikki Meriläinen ? Tämä kysymys kimpoaa takaisin, kun "tavalliselle" kainuulaiselle mainitsee Heikki Meriläisen nimen, toteaa tästä elämäkerran kirjoittanut Esko Piippo – Kuka oli ? Tämä kysymys kimpoaa takaisin, kun "tavalliselle" kainuulaiselle mainitsee Heikki Meriläisen nimen, toteaa tästä elämäkerran kirjoittanut Esko Piippo esipuheessaan. esipuheessaan.

Piippo pyrkii vastaamaan tähän kuvitteelliseen kadunmiehen kysymyksen kirjassaan.

Meriläisestä oli moneksi:

Hän oli tiukan uskonnollisten vanhempiensa pahoinpitelemä lapsi, myöhemmin kiertävä seppä, maanmittarin apulainen, kansanomaisen magiaperinteen kerääjä, sinnikäs koulun edistäjä, yhteiskunnallinen vaikuttaja, maalaisliittolainen, maanviljelijä, innokas kalastaja, metsästäjä ja melkein kansanedustajaehdokas...

Meriläinen toimi apulaisena maamittari Antti Lönnbohmille , joka nykyisin tunnettaneen paremmin Eino Leinon isänä.

Heikki oli aktiivinen yhteiskunnallisissa kysymyksissä ja edisti painavasti rautatielinjan vetämistä Kuopiosta Kajaaniin. Hän oli perustamassa Kainuun Sanomia.

Puolisoonsa Anna Huotariin Heikki vaikuttaa olleen syvästi rakastunut, ja he olivat menneet naimisiinkin molempien vanhempien vastustuksesta huolimatta.

Sitten hän oli myös kirjailija.

Niin, mitä tarkoittaa kansankirjailijana oleminen? Kansankirjailija, kuten Meriläinen – kansasta noussut – oli itseoppinut ja vähänlaisesti koulusivistystä ammentanut, yleensä kansanelämää teoksissaan kuvannut kirjailija. Joskus termillä oli vähättelevä klangi.

Kukaan ei olisi osannut ennustaa Meriläiselle kirjallista uraa, sillä hän ei osannut edes kirjoittaa, ennen kuin puoliso tämän taidon 24-vuotiaalle sepälle opetti. Kiertäessään ympäri Kainuuta töitä etsien saattoi Heikki nyt kirjoittaa vaimolleen.

Kirjoitustaidon opettelemisella oli myös odottamattomia seurauksia. Esko Piippo kertoo elämäkerrassa, kuinka Meriläisestä tuli kirjailija.

Ensimmäisen teoksensa, Korpelan Tapani: Kuvaus kansan elämästä , hän kirjoitti vuonna 1888. Kaiken kaikkiaan Meriläisen kynästä lähti 13 kirjaa, joista monissa on omaeläkerrallista ainesta, jota Piippo on myös hyödyntänyt Taikamiehessä. Viimeinen kirja, Mitä kylvää, sitä niittää, julkaistiin 1929.

Meriläinen kuoli 1939. Tuolloin Sotkamosta syntyisin ollut kirjailija asui jo Oulujärven rannalla, Peltoniemessä. Meriläinen oli syntynyt 1847. Hän eli pitkän elämän.

"Tietokirjana Taikamies on kaivattu lisä kainuulaisesta kirjallisuudesta ja kirjailijoista kiinnostuneiden hyllyyn."

Vaikka Meriläistä ahkerasti muistettiin elämänsä ehtoopuolella, on hän sittemmin jäänyt suurelta yleisöltä pimentoon, vaikka häntä voidaan tituleerata ensimmäiseksi kainuulaiskirjailijaksi, täällä syntyneeksi ja kuolleeksi.

Meriläinen itse sanoi kirjoittavansa kainuulaiselle kansalle. Siksi onkin surullista, että häntä ei edes mainita kainuulaisia kirjailijoita esittelevässä uudehkossa esitteessä. Sieltä löytyvät itseoikeutetusti Veikko Huovinen , Ilmari Kianto , Eino Leino , Isa Asp ja Elias Lönnrot .

Merkittävän päivätyön Meriläinen teki myös kansanomaisen magiaperinteen kerääjänä, johon hän paneutui vaivojaan säästämättä. Matkat hän teki hiihtämällä, muun muassa Vienan Karjalaan. Hän keräsi tuhansia loitsuja ynnä muuta perinnettä Kansanrunousarkistoon.

Seppänä, mittamiehenä ja taikaperinteen kerääjänä Meriläinen joutui kiertämään paljon, ja hän kävi usein myös Kuhmossa.

Ihmisenä Meriläinen oli välillä ehkä liian luottavainen. Sen takia hän myös joutui vaikeuksiin ja menetti kotinsa.

Taikamiehen sivuilla Meriläisen kirjat esitellään lyhyesti erillisissä laatikoissaan lukujen sisällä, kun muutoin kirja keskittyy Meriläisen elämän kuvaukseen.

Itse olisin kaivannut jonkinlaista laajempaakin katsausta kansankirjailijoihin, käsitteen avaamista ja Meriläisen asettamista tässä mielessä "kartalle" tuotantoineen.

Tähän näkökulmaan on enemmän valoa tuonut Tuulikki Kurki 2002 SKS:n julkaisemassa teoksessa Heikki Meriläinen ja keskusteluja kansanperinteestä , jonka Piippo mainitseekin esipuheessaan. Kurjen teoksessa perehdytään myös Meriläiseen kansanperinteen kerääjänä.

Taikamiehen lopussa on lyhyt luku Entisajan taikatavoista, joka on ilmestynyt Maakansassa vuonna 1938, mikä tuntuu irralliselta, etenkin kun kyseessä on noinkin vanha teksti. Magiaperinnettä ja sen merkitystä Piippo on jonkin verran avannut jo ennen Meriläisen "taikamatkojen" seikkaperäisiä kuvauksia.

Kronologisesti ja sujuvasti etenevässä teoksessa on runsaasti kuvitusta ja karttoja taikojen keruumatkoista tekstin sekaan taitettuna, mikä rikastuttaa teosta. Kuvitus on kuitenkin usein aika pientä.

Tietokirjana Taikamies on kaivattu lisä kainuulaisesta kirjallisuudesta ja kirjailijoista kiinnostuneiden hyllyyn, sinne Kiannon, Huovisen, Leinon ja Lönnrotin elämäkertojen viereen. Se on tarkka kuvaus maamies ja kirjailija Heikki Meriläisen vaiheikkaasta elämästä. Kirjan lopusta löytyy luettelo Meriläistä ja hänen tuotantoaan käsittelevistä teoksista ja muista lähteistä, joista voi halutessaan ammentaa lisätietoa.

Jarno Hiltunen