Paikallisuutiset

Liikenneturvallisuuden parantamistarpeita kartoitetaan Kainuussa

Kyselyn tavoitteena on löytää liikenneturvallisuuden kannalta ongelmallisia tai vaarallisia kohteita perusteluineen ja mahdollisine parantamisehdotuksineen.

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on yhdessä kuntien kanssa kartoittamassa liikenneturvallisuuden parantamistarpeita Kainuussa. Kartoituksessa mukana olevat kunnat ovat Kuhmon lisäksi Vaala, Paltamo, Suomussalmi, Hyrynsalmi, Ristijärvi sekä Puolanka.

Tärkeitä lähtötietoja saadaan asukkaille suunnatulla kyselyllä, jolla selvitetään asukkaiden mielipiteitä ja kokemuksia kotialueidensa liikenneturvallisuusongelmista. Kyselyn tavoitteena on löytää liikenneturvallisuuden kannalta ongelmallisia tai vaarallisia kohteita perusteluineen ja mahdollisine parantamisehdotuksineen. Palautetta on mahdollista antaa sekä avoimesti että suoraan karttapohjalle merkitsemällä.

Kyselyssä voi ilmoittaa liikenneturvallisuuden kannalta ongelmallisia tai vaarallisia kohteita perusteluineen ja parantamisehdotuksineen. Karttaan paikat voi merkitä helposti piirtotyökalulla, kuvassa esimerkkinä merkitty Karhunpolku Kuhmossa. Kuva: Noora Limnell

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tietoa kerätään liikenneturvallisuuden vaaranpaikoista ja parantamistarpeista vietäväksi kuntien yhteiseen karttapalveluun.

Kysely on avoinna 4. joulukuuta 2020 saakka ja pääset vastaamaan kyselyyn tästä linkistä .

Tärkeitä lähtötietoja saadaan asukkaille suunnatulla kyselyllä, jolla selvitetään asukkaiden mielipiteitä ja kokemuksia kotialueidensa liikenneturvallisuusongelmista.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä