Paikallisuutiset

Sosiaalinen media nousi näkyviin päihteiden välityksessä lapsille ja nuorille

Monet nuoret saavat käsiinsä alkoholia ja nikotiinituotteita pääasiassa kavereiden ja täysi-ikäisten tuttujen kautta. Sosiaalinen media on tehnyt päihteiden välittämisen alaikäisille helpoksi. Päihteitä liikutellaan lapselta lapselle. Haastatteluissa sekä alaikäiset että täysi-ikäiset nuoret kertoivat, että erityisesti Snapchatissa tarjotaan avoimesti tuotteita ja hakupalveluita alaikäisille.

Nuoret saavat käsiinsä alkoholia ja nikotiinituotteita pääasiassa kavereiden ja täysi-ikäisten tuttujen kautta – – niin kuin vuosikymmenten ajan ennenkin. Sosiaalinen media on tehnyt päihteiden välittämisen alaikäisille helpoksi. Sosiaalisessa mediassa tapahtuva päihteiden välittäminen ei ainoastaan vastaa kysyntään vaan myös luo sitä.

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi. EHYT ry:n Nuoret Pakka-toimijoina -hankkeen teettämässä selvityksessä kävi ilmi, että alaikäiset saavat käsiinsä alkoholia ja nikotiinituotteita pääsääntöisesti kavereiden ja täysi-ikäisten tuttujen kautta, mutta erityisen tärkeään rooliin päihteiden välityksessä nousi sosiaalinen media.

– Sosiaalinen media on tehnyt päihteiden myymisen ja ostamisen alaikäisille helpoksi. Nuorten ei tarvitse itse olla aloitteellisia ja etsiä välittäjää päihteille, vaan heille myös tarjotaan somessa päihteitä ostettavaksi, kertoo Nuoret Pakka-toimijoina -hankkeen projektipäällikkö Katri Saarela .

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Haastatteluissa sekä alaikäiset että täysi-ikäiset nuoret kertoivat, että erityisesti Snapchatissa tarjotaan avoimesti tuotteita ja hakupalveluita alaikäisille. Tällä tavoin joko tarjoudutaan hakijaksi alaikäisille tai myydään jo hankittua alkoholia.

– Nuorten somevirrassa näkyy alkoholin ja nikotiinituotteiden myynti- ja ostojulkaisuja, vaikka nuoret eivät itse olisi edes aikeissa hankkia tai myydä niitä. Eniten näitä julkaisuja olivat nähneet 9.-luokkalaiset ja alaikäiset ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat, kuvaa tutkimuksen toteuttanut Tiina Pajuvirta .

Päihteet liikkuvat lapselta lapselle, kun alaikäiset nuoret välittävät päihteitä toisille nuorille.

– Voi olla sekin, että joku välittäjä ei vaikka haluu seiskaluokkalaiselle hommata, niin tää seiskaluokkalainen saattaa vaikka kysyy ysiluokkalaiselta, niin se ysiluokkalainen kysyy hakijalta. Hakija hommaa sille ysiluokkalaiselle, mikä antaa sen sille seiskaluokkalaiselle, kertoo eräs selvityksen haastatteluun osallistunut nuori.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nuoret kertoivat, että etenkin nuuska liikkui usein alaikäiseltä alaikäiselle, sekä yläkoulussa että ammatillisissa oppilaitoksissa. Nuoret kuvasivat, että kouluissa tai oppilaitoksissa puututaan välittämiseen, jos asia huomataan, mutta useimmiten asia jää huomaamatta.

Nuorten mielestä päihteiden välittäminen alaikäisille ei ole ok.

EHYT ry:n Nuoret Pakka-toimijoina -hankkeen teettämässä selvityksessä tarkasteltiin, kuinka nuoret suhtautuvat alkoholin ja nikotiinituotteiden välittämiseen alaikäisille. Selvityksessä haastateltiin 11 ja kyselyyn vastasi 260 yläkouluissa ja 204 ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevaa nuorta Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin, Tampereen ja Vaasan alueilta.

Nuoret kokivat alkoholin ja nikotiinituotteiden hankkimisen usein helppona, vaikka suhtautuivatkin alaikäisille välittämiseen melko negatiivisesti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Osalla nuorista oli varsin voimakkaita mielipiteitä päihteiden välittämistä vastaan, osa taas suhtautui ristiriitaisesti tai neutraalisti, koska erityisesti nikotiinituotteiden välittäminen koettiin niin yleiseksi ja arkipäiväiseksi, kuvaa Saarela.

Suhtautuminen alaikäiselle välittämiseen vaihteli hieman sen mukaan, kuinka nuoresta alaikäisestä oli kyse: enemmistö ei hyväksynyt päihteiden välittämistä 15–17-vuotiaille, mutta erityisen yksimielisiä oltiin siitä, että välittäminen ei ole hyväksyttävää 12–14-vuotiaille tai tätä nuoremmille.

Enemmistö nuorista koki, että alkoholin ja nikotiinituotteiden välittäminen alaikäisille on vastuutonta toimintaa. Vastuukysymys näyttäytyi hieman erilaisena alaikäisten ja täysi-ikäisten vastaajien näkökulmasta.

Alkoholin välittämisellä koettiin olevan useammin riski vakavampiin, välittömiin haittoihin, kuten alkoholimyrkytykseen ja onnettomuuksiin, verrattuna nikotiinituotteisiin. Osan mielestä alkoholin tai nikotiinituotteiden käyttö on oma valinta, jolloin vastuun käytöstä katsottiin olevan käyttäjällä itsellään. Usein vastuun katsottiin kuitenkin jakautuvan sekä alaikäiselle itselleen että päihteitä välittävälle taholle. Vanhemmat vastaajat näkivät nuorempia useammin vastuun olevan päihteitä välittäneellä taholla.

Moni nuorista toivoi, että päihteiden välittämiseen alaikäisille puututtaisiin tiukemmin tai se saataisiin kokonaan loppumaan. Tätä toivoivat erityisesti nuoremmat yläkoululaiset ja täysi-ikäiset ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevat. Sen sijaan välittämiseen suhtautuminen oli sallivampaa niissä ikäryhmissä, jotka voivat saada päihteitä käyttöönsä välittämisen kautta: vanhempien yläkoululaisten ja alaikäisten ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien keskuudessa.

– Tällä hetkellä keskustelussa oleva nikotiinituotteiden ostoikärajan nosto todennäköisesti vähentäisi nikotiinituotteiden välittämistä alaikäisille, sillä ikärajan noustessa 20 vuoteen tulisi myös välittäjien olla entistä vanhempia, lisää Saarela.

Nuoret Pakka-toimijoina -hankkeessa kehitetään kaksi toimintamallia yläkouluihin ja yksi ammatillisiin oppilaitoksiin selvityksessä nousseiden teemojen pohjalta. Hankkeen tavoitteena on lisätä nuorten tietoisuutta alkoholin ja nikotiinituotteiden käyttöön ja välittämiseen liittyvistä haitoista. Lisäksi pyritään kasvattamaan ymmärrystä vastuusta ja välittämisen seurauksista sekäsaamaan nuoret itse tarkastelemaan kriittisemmin omia asenteitaan välittämistä kohtaan siten, että he eivät halua päihteitä välitettävän.

Nuuskan käyttö on lisääntynyt yläasteen tytöillä ja ammatillisessa oppilaitoksessa.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä