Paikallisuutiset

Sotilaskotitoimintaa Kajaanissa 60 vuotta

– Toista vuotta jatkuneet poikkeusolot ovat olleet Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen kumppanina toimivalle sotilaskotijärjestölle sopeutumisen ja uudenlaisen toiminnan harjoittelun ja kehittelyn aikaa, kertoo Kajaanin sotilaiskotiyhdistyksen puheenjohtaja Heli Itkonen .

Perinteinen sotilaskoti- ja kioskimyynti jatkuu, mutta rinnalla on koko ajan ylläpidetty valmiutta viedä palveluja varusmiehille maastoon ja jopa karanteeniin.

Itkosen mukaan nyt 103 vuotta myöhemmin sotilaskotitoiminnan periaatteet ovat samat kuin alkuvaiheessa. Jokaiselle varusmiehelle varmistetaan sotilaskodin peruspalvelut palveluspaikasta riippumatta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Varusmiesten, kantahenkilökunnan ja kertausharjoituksiin osallistuvien reserviläisten viihtyvyys ja hyvinvointi ovat sotilaskotijärjestön tavoitteita.

Ensi perjantaina vietetään sotilaskotitoiminnan perinnepäivää. Päivä juontaa juurensa yli sadan vuoden taakse: Helsingin NMKY avasi ensimmäisen sotilaskodin suomalaisille sotilaille 7.5.1918.

Kajaanin yhdistys viettää tänä vuonna lokakuussa omaa 60-vuotispäiväänsä. Kajaanissa sotilaskotitoiminnan perinnepäivää juhlistetaan ja tuodaan toimintaa näkyväksi Kauppatorilla.

Sotilaskotijärjestö on maan vanhin, vuodesta 1918 yhtäjaksoisesti toiminut, vapaaehtoisuuteen perustuva maanpuolustusjärjestö. Toiminta on vapaaehtoistyötä varusmiesten hyväksi. Suomessa on 36 sotilaskotiyhdistystä. Sotilaskodittomat yhdistykset tukevat varusmiehiä varuskunnissa toimivien yhdistysten kautta sekä toimivat leirisotilaskodeissa ja maanpuolustustapahtumissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sotilaskotiliitto perustettiin vuonna 1921 sotilaskotiyhdistysten kattojärjestöksi – tänä vuonna liitto juhlii satavuotista historiaansa.

Liitto tukee sotilaskotiyhdistysten toimintaa ja osallistuu kansalaisten kriisivalmiustaitojen parantamiseen. Jäseniä koulutetaan tehtäviensä mukaiseen toimintaan ja näin edistetään valmiuksia selviytyä poikkeusoloissa.

Sotilaskotiyhdistyksen perinnepäivä pe 7.5. kello 14-18 Kajaanin kauppatorilla.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä