Paikallisuutiset

Suositus neljänsistä koronarokotteista laajenee – "Se ehkäisee osaltaan myös vuodeosastojen ylikuormittumista"

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) laajentaa neljänsien koronarokotteiden suositusta. THL suosittelee, että kunnat tarjoavat neljännen koronarokoteannoksen myös niille iäkkäille, jotka ovat järjestetyn kotihoidon tai omaishoidon piirissä sekä muillekin iäkkäille, joiden terveys ja toimintakyky ovat heikentyneet. THL kertoi uusista suosituksista torstaina viikkokatsauksessaan.

Suositus perustuu ajantasaiseen koronaepidemian ja rokotteiden suojatehon seurantatietoihin sekä Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (KRAR) lausuntoon.

Neljättä koronarokotetta eli toista tehosteannosta on suositeltu jo aikaisemmin 12 vuotta täyttäneille vakavasti immuunipuutteisille, 80 vuotta täyttäneille ja kaikille hoivakodeissa asuville iäkkäille.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hoivakodeissa asuvien lisäksi myös säännöllisessä kotihoidossa olevien iäkkäiden terveys voi olla alentunut monien sairauksien ja ikääntymisen seurauksena. Tällöin lieväkin infektio saattaa heikentää heidän pärjäämistään kotona. Toimintakyky voi romahtaa ja kotihoidosta joudutaan siirtymään infektion vuoksi terveyskeskuksen vuodeosastolle tai sairaalaan.

– Neljänsillä koronarokoteannoksilla pyritään estämään lieväoireistakin koronainfektiota tässä haavoittuvassa väestönosassa ja siten mahdollistamaan kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Se ehkäisee osaltaan myös perusterveydenhuollon vuodeosastojen ylikuormittumista, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek tiedotteessa.

Monisairaan tai hauraan iäkkään rokottaminen vaatii tapauskohtaista harkintaa yhteistyössä lääkärin ja rokotettavan, joskus myös hänen omaistensa kanssa.

Tämänhetkisen arvion mukaan muulle väestölle neljänsistä annoksista on suurempi lääketieteellinen hyöty, jos ne jaetaan myöhemmin. Mahdollinen ajankohta on syksyllä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Laajempi kierros syksyllä

Neljänsillä rokotteilla pyritään nostamaan ja pidentämään suojaa vakavaa sairaalahoitoista koronatautia ja erityisesti kuolemia vastaan. Rokote voidaan antaa aikaisintaan kolme kuukautta kolmannen annoksen jälkeen.

Alle 80-vuotiaille kolme rokoteannosta antaa hyvän suojan vakavaa koronatautia vastaan, mutta 80 vuotta täyttäneillä kolmen rokoteannoksen suojateho ei ole yhtä hyvä eikä pitkäkestoinen kuin nuoremmilla.

THL:n tutkimuspäällikkö Merit Melin kertoo, että neljännen rokoteannoksen antamisen ajankohta laajemmin väestölle täytyy miettiä tarkoin.

– Tehosteannoksesta saatava kansanterveydellinen hyöty on arvioiden mukaan oleellisesti vähäisempi laskevan kuin juuri nousevan epidemian aikana. Tämä korostuu tilanteessa, jossa valtaosalla väestöstä on rokotusten synnyttämä tai rokotusten ja infektion yhteisvaikutuksena erittäin hyvä suoja taudin vakavaa muotoa vastaan. Vaste neljänteen rokoteannokseen on todennäköisesti sitä parempi mitä pidempi aika kolmannen ja neljännen annoksen välillä on.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Epidemia helpottunut

Tällä hetkellä koronaepidemia on helpottanut. Suomessa rekisteröidyt koronatapaukset sekä sairaala- ja tehohoitotapaukset ovat olleet laskussa maaliskuun puolivälin jälkeen. Myös valtakunnallinen koronan ilmaantuvuus jätevedessä on kääntynyt laskuun. Jos tilanne muuttuu huonommaksi esimerkiksi uusien varianttien vuoksi, THL varautuu antamaan suosituksia neljännen annoksen laajentamisesta jo ennen syksyä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä