Paikallisuutiset

Tartunnan jäljitys kovassa paineessa – Kainuussa uusia tartuntoja ja tilanteen pahentumiseen varaudutaan

Kainuussa todettiin 46 koronatartuntaa loppiaisena.

Kainuun soten mukaan tällä hetkellä tietoon tulee perhepiirissä leviäviä ja uudenvuoden viettoon liittyviä tartuntoja, joille on altistuttu muun muassa yksityistilaisuuksissa ja ravintoloissa. Kainuun Prikaati on tiedottanut viidestätoista sairastuneesta varusmiehestä Kajaanin varuskunnassa. Altistuneita ja muista erilleen asetettuja varusmiehiä on yli 200.

Tartunnanjäljitys työskentelee nyt erittäin kovassa paineessa yrittäen tavoittaa sairastuneita ja altistuneita mahdollisimman nopeasti.

Työpanosta on suunnattu positiivisten kontaktointiin, mutta esimerkiksi vähemmän kiireellisten karanteenitodistusten toimittamisessa viive kasvaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kehotamme kaikkia asukkaita tekemään oman osansa tilanteen helpottamiseksi. Erityisesti tulee rajoittaa lähikontakteja ja noudattaa muita varotoimia – osa tartunnoista voidaan välttää ilman tarpeettomia riskejä. Ellei ole todella välttämätöntä, nyt ei ole tapaamisten aika, korostaa pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen Kainuun soten tiedotteessa.

Tartunnanjäljitystä voi myös auttaa, jos on saanut positiivisen koronatestituloksen, esimerkiksi listaamalla itse kontakteja ja yhteystietoja valmiiksi. Se nopeuttaa merkittävästi altistuneiden tavoittamista.

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon valmiutta nostetaan, mikäli tartuntojen kasvu aiheuttaa lisääntyvää hoidon tarvetta.

Kainuun keskussairaalassa toimet tarkoittavat varautumista hengitysoireista kärsivien hoitopaikkojen lisäämiseen ja henkilöstön siirtoihin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tällä hetkellä sairaala toimii normaalisti, mutta muutoksia kiireettömiin toimiin tehdään tarvittaessa, jotta akuuttia hoitoa tarvitsevien resurssit voidaan turvata.

– Rokotusten antama suoja on nyt ratkaiseva. Sairastuneiden määrän kasvu tarkoittaa kuitenkin riskiä sekä hoitohenkilöstön poissaolojen että vakavampien potilastapausten lisääntymiseen. Tämän vuoksi varaudumme tilanteen pahentumiseen, kertoo Lea Käsmä-Ronkainen.

KAKS:n testauskapasiteettia on nostettu, jotta lisääntyneeseen diagnostiikan tarpeeseen voidaan vastata. Kajaaniin on avautunut myös uusi pikatestiasema koronaviruksen testaamisen tehostamiseksi.

Rajakatu 3:ssa sijaitseva testiasema on avoinna päivittäin klo 10 – 18. Testiajat varataan ensisijaisesti Omasotesta tai takaisinsoittopalvelusta 040 165 0020. KAKS:n drive in -testaus Kajaanissa on avoinna päivittäin ja muissa kunnissa koronatestaus terveysasemilla palvelee arkipäivisin.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä