Kajaanissa kasvaneen Aki Komulaisen perhe elää metsästyksestä ja liikkuu moottorikelkalla, koska Alaskassa teitä ei juuri ole
Aluehallitus tietää, että nyt ollaan koko Kainuun asialla – jäsenet kertovat näkemyksiään palveluiden järjestämisestä, työvoiman houkuttelemisesta ja kyläpolitikoinnista
Kainuun kansainvälinen koiranäyttely palaa perinteiselle paikalleen tammikuulle – Kajaanin Pallohallissa esillä yli 3 000 koiraa
Maakuntaliitot kritisoivat ratasuunnitelmaa – "Päijät-Hämeen selvityksessä luetellut hinta- ja teoreettiset matka-aikasäästövertailut on esitetty tarkoitushakuisesti ja osittain harhaanjohtavasti"
Ukrainan sota on aiheuttanut ennennäkemättömän kiinnostuksen naisten maanpuolustuskursseja kohtaan, elokuiseen Kajaanin Lempi-harjoitukseen lisättiin Arjen turvallisuus -kurssi
1950-luku oli kyläkoulujen rakentamisen kulta-aikaa – lakkauttamiset alkoivat jo seuraavalla vuosikymmenellä
Kirurgi Lotta Purola väitteli palovammoista – lapsuuden rakkaimmat muistot Koskenmäeltä liittyvät metsässä ”mönkimiseen”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä
Hyvinvointialueet pahoittelevat myös Kainuussa ilmenneitä ongelmia kuljetuspalveluissa – ”Muutosvaihe on edelleen meneillään”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä