Poliittisia puheita, vanhoja autoja, kasvomaalausta ja jättijänis — vappu sai kuhmolaiset liikkeelle — mukana video!
Juhana Juntunen uudenvuoden puheessaan: Kuhmosta paikkakunta, jossa ei ole minkäänlaista kiusaamista ‒perheväkivaltaa ja kiusaamista ei saa lakaista maton alle - katso kuvat ja video
20 vuotta täyttänyt Paavo-kissa juhli kotona ‒ Paavo pitää ihmisistä ja sillä on mielipaikka portaiden alla ‒ mukana video
Kekri on suomalaisten sadonkorjuujuhla – perinne uudistuu, mutta hyvä ruoka kuuluu edelleen kekrinviettoon
Kainuun maakuntajuhlaa vietettiin Puolangalla musisoimalla ja jakamalla Pro Kainuu -palkinnot – "Juhlia ei ole koskaan liikaa”
Kyykkää ja tassilta ryystöä – Uljaskan pirtin kyläjuhla elävöitti periferiaa ja karjalaisia perinteitä
1950-luku oli kyläkoulujen rakentamisen kulta-aikaa – lakkauttamiset alkoivat jo seuraavalla vuosikymmenellä
Kirurgi Lotta Purola väitteli palovammoista – lapsuuden rakkaimmat muistot Koskenmäeltä liittyvät metsässä ”mönkimiseen”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä
Hyvinvointialueet pahoittelevat myös Kainuussa ilmenneitä ongelmia kuljetuspalveluissa – ”Muutosvaihe on edelleen meneillään”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä