Suurpetojen karkotukset lisääntyeet merkittävästi – ”Lukumääräisesti näitä päätöksiä ei ole paljoa, mutta prosentuaalinen kasvu on suuri”
Kainuuseen ei yhtään poikkeuslupaa karhunmetsästykseen – ”Konfliktit lisääntyvät”, kommentoi Kuhmon luvanhakija
Karhukanta vahvistunut etenkin itäisessä Suomessa - Kainuussa poronhoitoalueen ulkopuolella pysynyt samana
Riistakeskus kysyy, mikä on riittävä selvitys? ‒ ”Meillä ei käytännössä ole mahdollisuuksia tehdä poikkeuslupia myönteisinä”
Somekohu nousi kuhmolaisten kansanedustajien karhunkaadosta – asiantuntijan mukaan ”nyt on tehty tikusta asiaa”
Karhunmetsästys alkaa sunnuntaina – luvanhaltija Tanja Aittokoski ei itse haikaile metsälle karhujen perään
1950-luku oli kyläkoulujen rakentamisen kulta-aikaa – lakkauttamiset alkoivat jo seuraavalla vuosikymmenellä
Kirurgi Lotta Purola väitteli palovammoista – lapsuuden rakkaimmat muistot Koskenmäeltä liittyvät metsässä ”mönkimiseen”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä
Hyvinvointialueet pahoittelevat myös Kainuussa ilmenneitä ongelmia kuljetuspalveluissa – ”Muutosvaihe on edelleen meneillään”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä