Venäjän kielen opiskelu vähentynyt jo vuosia Kainuun kouluissa – "Sota ei ole ainakaan lisännyt opiskelua”
Kainuun sateiden loppumista ei vielä pystytä ennustamaan – Kuhmossa satoi perjantaina 40,7 millimetriä
Ruokavirasto suosittelee siipikarjan siirtämistä sisätiloihin lintuinfluenssan vuoksi – suositus ulottuu Kainuuseen, määräys ei
Hyrynsalmella avautui Hallan Ukon elämäntyön näyttely ‒ mukana ensimmäistä kertaa myös hänen vaimonsa Licin kirjeitä
1950-luku oli kyläkoulujen rakentamisen kulta-aikaa – lakkauttamiset alkoivat jo seuraavalla vuosikymmenellä
Kirurgi Lotta Purola väitteli palovammoista – lapsuuden rakkaimmat muistot Koskenmäeltä liittyvät metsässä ”mönkimiseen”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä
Hyvinvointialueet pahoittelevat myös Kainuussa ilmenneitä ongelmia kuljetuspalveluissa – ”Muutosvaihe on edelleen meneillään”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä