Kainuun työttömyys parempaan suuntaan, mutta haasteita on silti – työpaikkojen määrä supistui Kainuussa neljänneksi eniten
Työllisyyspalveluissa olevien kainuulaisten määrä tippui ennätystahtia – Kuhmossa työttömyys kuitenkin kasvanut
Aivot kärsivät multitaskauksesta – Psykologit kertovat, kuinka pystyt paneutumaan vain yhteen asiaan kerrallaan
Makea paikka ja rauhallisuus houkutteli takaisin Kainuuseen – ”Tuntuu, että oli vähän jo eletty se elämä”
Toisin kuin huhu väittää, kuntouttava työtoiminta jatkuu ja käyttöön on saatu uusia tiloja — Työvireen toiminnan aikana palkkatukea kuusinumeroinen luku
Toimintakeskusta koskeneeseen kanteluun AVI:n päätös: ”Hyvinvointialue ei ole kaikilta osin toiminut hyvän hallintotavan mukaisesti”