Virheetön suunnistus auttoi Puolankaa edustavan joukkueen miesten sarjan toiseksi ‒ Lost In Kainuu jatkuu Kuhmossa tänään
Idea, jota muut eivät saaneet napata – Puolangalla vaalitaan yhä nuorena menehtynyttä naisrunoilijaa, joka asui kunnassa vain pari vuotta
Puolangan pessimistien tavoitteena on päästä pilaamaan mahdollisimman monen ihmisen kesä uudella musikaalilla
Youtubessa miljoonayleisön kerännyt Steve 'N' Seagulls saapuu Puolangalle – Lankafestin odotukset ovat korkealla
Puolanka näkyy Metsurin tarina -elokuvassa, johon tarvittiin mahdollisimman paljon lunta – Ulla Tapaninen teki ensimmäistä kertaa elokuvaroolin kotimaakunnassaan
Kainuun Rastiviikon järjestelyt ovat aikataulussa Puolangalla - viihtyisyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota
1950-luku oli kyläkoulujen rakentamisen kulta-aikaa – lakkauttamiset alkoivat jo seuraavalla vuosikymmenellä
Kirurgi Lotta Purola väitteli palovammoista – lapsuuden rakkaimmat muistot Koskenmäeltä liittyvät metsässä ”mönkimiseen”
Hyvinvointialueet pahoittelevat myös Kainuussa ilmenneitä ongelmia kuljetuspalveluissa – ”Muutosvaihe on edelleen meneillään”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä
1950-luku oli kyläkoulujen rakentamisen kulta-aikaa – lakkauttamiset alkoivat jo seuraavalla vuosikymmenellä