Näin hyödynnät tekoälyä markkinoinnissa ja sisällöntuotannossa – 5 käytännön vinkkiä

Tuntuuko, että sisällöntuotanto vie liikaa aikaa, ideoita on vaikea keksiä ja kilpailu näkyvyydestä käy koko ajan kovemmaksi?

Tekoälystä on tullut markkinoijille ja sisällöntuottajille arjen korvaamaton apuri, joka parantaa tuottavuutta merkittävästi. Samalla moni on kuitenkin huolissaan, että laatu heikkenee tuottavuuden kustannuksella. Miten tekoälystä saa todellista hyötyä ja millaisiin markkinoinnin tehtäviin sitä voi käyttää?

Tekoälyn käyttö on uhka ja mahdollisuus

Tekoälyn käyttö erityisesti sisällöntuotannossa on kaksiteräinen miekka.

Oikein käytettynä tekoäly vapauttaa aikaa luovaan ja arvoa tuottavaan tekemiseen, kun aikaa ei tarvitse käyttää rutiinitehtäviin tai isojen datamäärien analysoimiseen. Parhaimmillaan tekoälyn avulla voi jopa tuottaa viihdyttävämpiä, luovempia ja selkeämpiä sisältöjä.

Väärin käytettynä tulos on päinvastainen – ja valitettavasti melko yleinen. Tekoälyn avulla on helppoa tuottaa valtava määrä sisältöjä, joita kukaan ei halua lukea, katsoa tai kuunnella.

Kysymys kuuluu: miten markkinoija ja sisällöntuottaja voisi valjastaa tekoäly osaksi arkeaan mahdollisimman tehokkaasti ja inhimillisesti?

5 käytännön vinkkiä tekoälyn hyödyntämiseen markkinoinnissa ja sisällöntuotannossa

Tässä viisi vinkkiä tekoälyn hyödyntämiseksi konkreettisissa markkinoinnin ja sisällöntuotannon tehtävissä:

  1. Luo kuvia somemainontaa varten: Tekoälyn avulla voi luoda vaikuttavia kuvia esimerkiksi TikTok-, Facebook- ja Instagram-mainoksiin. Kaikkiin tarkoituksiin AI-kuvat eivät sovi, mutta niitä kannattaa ainakin testata erilaisissa kampanjoissa ja eri kohderyhmille.
  2. Tehosta hakukoneoptimointia: Tekoäly auttaa optimoimaan sisältöä hakukoneita – ja nykyisin myös tekoälysovelluksia – varten esimerkiksi parantamalla otsikointia, metatekstejä ja tekstin rakennetta. Tekoälyä voi hyödyntää myös kilpailijoiden näkyvyyden analyysissa.
  3. Luonnostele artikkelirunkoja nopeasti: Tekoäly nopeuttaa erityisesti tekstintuottamisen aloitusta ja ehkäisee kirjoittajan blokkia. Tekoäly on hyvä pallottelemaan ideoita, antamaan palautetta ja tuottamaan raakatekstiä. Valmista tai julkaisukelpoista tekstiä se ei kuitenkaan pysty tuottamaan, joten tekstin lopullinen muoto jää ihmiskirjoittajan vastuulle.
  4. Personoi sisältöä eri kohderyhmille: AI:n avulla voit muokata samaa ydinsisältöä eri yleisöille – esimerkiksi luoda eri pituisia versioita, säätää viestin sävyä tai nostaa esiin eri näkökulmia. Tämä tehostaa sisältöjen uusiokäyttöä.
  5. Tekninen ja asiantuntija-apu: Tekoäly tarjoaa apua teknisiin haasteisiin, joihin sisällöntuottaja törmää usein esimerkiksi sisällöntuotantojärjestelmää käyttäessään. Lisäksi tekoälyä voi käyttää asiantuntijana teksteissä, joihin muuten tarvittaisiin apua ihmisasiantuntijalta.

Tekoäly ei korvaa ammattitaitoa ja kokemusta

Tekoäly auttaa skaalaamaan sisällöntuotantoa, mutta se ei korvaa ihmisen luovuutta, asiantuntemusta tai yrityskohtaista osaamista.

Helpoin tapa selvittää, kuinka AI palvelee omia tarpeitasi parhaiten, on testaaminen ja kokeilu. Raskasta käyttöönottoa tai isoja investointeja ei tarvita, sillä moni palvelu on maksuton. Riittää, että työkalujen käytössä pääsee alkuun.

Me Wuohi Digitalilla näemme AI-työkalut ennen kaikkea mahdollisuutena.

Hyödynnämme tekoälyä monipuolisena apurina, mutta digimarkkinoinnin ammattitaitoamme se ei korvaa. Olemme kokenut digitoimisto, joka tunnistaa liiketoiminnan pullonkaulat ja tarjoaa niihin markkinoiden tehokkaimmat ratkaisut – monikanavaisesti, dataa ja tekoälyä hyödyntäen.

Blogissa ja verkkosivuilla voit tutustua osaamiseemme tarkemmin. Ota yhteyttä ja selvitä, kuinka voisimme auttaa sinun yritystäsi!