Paikallisuutiset

Kainuun hyvinvointialuejohtaja Jukka Lindbergin mukaan lisätalousarviossa esitetyt, toimialueille kohdennetut kahden miljoonan säästöt ovat välttämättömiä alijäämän pienentämiseksi. Kuva aluevaltuuston 19. helmikuuta pidetystä kokouksesta. Kuva: Maija Räsänen / arkisto

Aluehallitus esittää hyvinvointialueelle yhteensä jopa viiden miljoonan säästöjä

Aluehallitus nimesi maanantaina poliittisista päättäjistä muodostuvan työryhmän valmistelemaan uutta kevennettyä poliittista toimielinrakennetta Kainuun hyvinvointialueella. Aluehallituksesta lähti valtuuston käsiteltäväksi myös pitkä liuta säästöehdotuksia.

Kainuun aluehallitus päätti maanantaina käynnistää välittömästi hyvinvointialueen kehitysohjelmat, joilla tavoitellaan 1,5–3 miljoonan euron säästöjä seuraavien kahden vuoden aikana. Kehitysohjelmia on seitsemän.

Niiden lisäksi aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että kuluvan vuoden talousarvioon

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä