Paikallisuutiset
Eduskunnassa istutut vuodet näkyvät palkkiossa, mutta europarlamentaarikko Merja Kyllönen (vas.) ei suosittele ”palkan takia lähtemään”
Kainuulaiset kansanedustajat Tuomas Kettunen (kesk.) ja Mikko Polvinen (ps.) kertovat, että työssä ei juuri vapaa-aikaa ole.
Keskiviikkona Brysselistä tavoitettu europarlamentaarikko Merja Kyllönen (vas.) oli viime vuonna kovapalkkaisin kainuulainen europarlamentaarikko tai kansanedustaja.
Hän ansaitsi julkisten verotietojen mukaan viime vuonna 114 784 euroa, josta hän maksoi veroa 31 164 euroa.
– Kyllä minä ihan kohtuullis