Eduskunnassa istutut vuodet näkyvät palkkiossa, mutta europarlamentaarikko Merja Kyllönen (vas.) ei suosittele ”palkan takia lähtemään”
Mikko Polviselle vakava varoitus perussuomalaisten eduskuntaryhmältä – ”Siihen on tyytyminen ja tästä mennään eteenpäin”
Kuhmolainen kansanedustaja Mikko Polvinen (ps.) kannattaa Metsästäjäliiton ajamaa, Ruotsin mukaista suurpetojen hallinnointimallia
1950-luku oli kyläkoulujen rakentamisen kulta-aikaa – lakkauttamiset alkoivat jo seuraavalla vuosikymmenellä
Kirurgi Lotta Purola väitteli palovammoista – lapsuuden rakkaimmat muistot Koskenmäeltä liittyvät metsässä ”mönkimiseen”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä
Hyvinvointialueet pahoittelevat myös Kainuussa ilmenneitä ongelmia kuljetuspalveluissa – ”Muutosvaihe on edelleen meneillään”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä