Paikallisuutiset
Kainuun hyvinvointialue kokeilee tekstiviestipalautteita
Kainuun hyvinvointialueen terveydenhuollossa testataan tekstiviestipalautteita maalis-huhtikuun aikana. Kokeilu kohdistuu osaan perusterveydenhuollon, akuuttihoidon sekä mielenterveys- ja riippuvuuksien hoidon palveluita.
Kainuun hyvinvointialueen laatujohtaja Virpi Korhosen mukaan tavoitteena on helpottaa välittömän palautteen antamista hoito- tai palvelutapahtuman jälkeen.
– Tämä on myös osa kansallista tavoitetta yhtenäistää palautetietoja, Korhonen kertoo hyvinvointialueen tiedotteessa.
Palvelutapahtuman jälkeen asiakas voi saada noin vuorokauden kuluessa tekstiviestin numerosta 18 252. Viestissä viitataan palvelupaikkaan, jossa henkilö on juuri asioinut.
Tekstiviesti sisältää linkin palautelomakkeelle, jonka käyttämiseksi tarvitaan älypuhelin. Viesti ei sisällä mitään henkilö- tai terveystietoja.
Palauteviesti voidaan lähettää vain asiakkaille, jotka ovat potilastiedoissa antaneet suostumuksen yhteystietojen käyttämiseen. Mikäli jatkossa ei halua vastaanottaa palauteviestejä, lomakkeella voi myös tehdä lähetyskiellon. Palautetta kerätään vain yli 18-vuotiailta asiakkailta.
Kokeilu toteutetaan osana Euroopan unionin rahoittamaa Kestävän kasvun Kainuu II -hanketta. Se liittyy myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koordinoimaan asiakaspalautteen kansallisen yhtenäistämisen projektiin.
Aikataulu
Palautekokeilu toteutetaan seuraavasti:
24.3.–7.4.2025
– Terveysasemien hammashoitolat ja hammaslääkäripäivystys
31.3.–14.4.2025
– KAKS:n yleislääketieteen poliklinikka ja kuntien terveysasemat
– Mielenterveys- ja päihdeyksiköt sekä mielenterveys- ja päihdepäivystys
– Päivystyspoliklinikka
– Akuutti kotisairaala