Paikallisuutiset
Kainuun koronaryppäässä 6 tapausta, altistuneita noin 35
Kainuussa torstaina 1.lokakuuta todetussa koronaryppäässä on todettu perjantaihin mennessä yhteensä 6 tapausta, altistuneita on noin 35. Tartuntoja on todettu Ristijärvellä, Paltamossa, Kajaanissa ja Sotkamossa.
Mahdollisia altistumisia on tapahtunut ainakin 30.9. Kajaanin Citymarketissa ja aiemmin syyskuun lopussa Sotkamon Lidlissä, sekä mahdollisesti myös muualla Kajaanin, Sotkamon ja Ristijärven alueella. Joukkoaltistuminen on tapahtunut myös No-Pan auton Kajaanin liikkeessä 25.9. alkaen. No-Pan autossa 25.9. – 1.10.2020 asioineita henkilöitä pyydetään hakeutumaan koronatestiin matalalla kynnyksellä.
Koronavilkku sovellus on altistuneiden jäljityksen kannalta erittäin tärkeä työkalu ja sen käyttöä suositellaan. Koronavilkku on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuottama sovellus, jonka avulla sovelluksen ladannut saa tiedon, jos on sovelluksen arvion mukaan altistunut koronavirukselle. Jos tartunta todetaan, voi sen ilmoittaa sovelluksella nimettömästi. Sovelluksessa yksityisyys on vahvasti suojattu.
Kainuun sote kertoo tiedottavansa asiasta seuraavan kerran maanantaina 5.10.2020.