Paikallisuutiset
Katso video: Pääkaupunkiseudulla talvella harhaillut metsäpeura vapautettiin luontoon
Loppiaisen aikaan 2022 pääkaupunkiseudulle harhautunut nuori metsäpeura oli Suomenselän osakantaa
Seitsemisen ja Lauhanvuoren kansallispuistoissa viisi vuotta sitten alkanut metsäpeurojen palautusistutus on saatu päätökseen, kun loput metsäpeurat vapautettiin totutustarhoista luontoon. Heinäkuussa vapautettujen metsäpeurojen joukossa oli myös nuori metsäpeura, joka harhaili tämän vuoden alussa loppiaisen jälkeen pääkaupunkiseudulla. Lähtijoistä sen erottaa rivakkudestaan.
Katso video, kuva ääni ja editointi Metsähallitus/Tiina Mäkelä:
Ennen Lauhanvuoren totutustarhaan tuontia se toipui Korkeasaaren villieläinsairaalassa. Sinne eläimen toimitti poliisi kiinnioton jälkeen.
Seitsemisen kansallispuisto sijaitsee Pirkanmaalla ja Lauhanvuoren kansallispuisto Etelä-Pohjanmaalla Kauhajoen ja Isojoen rajalla.
Luonnonvarakeskuksen tutkimusryhmän huolellisen dna-tutkimuksen perusteella pääkaupunkiseudulla harhaillut metsäpeura todettiin olevan Suomenselän osakantaa. Sitä ennen asiantuntijat Biotekniikan instituutissa ja Luonnontieteellisessä keskusmuseossa vahvistavat alalajin määrityksen metsäpeuraksi. Julkisuudessa oli keskusteltu, onko harhaileva eläin joulutapahtumien jäljiltä karannut vai metsäpeura.
Viime talvena tämä nuori metsäpeura kulki vaelluksellaan Päijänteen rantaan ja lähti kulkemaan siitä etelään ja lopulta pääkaupunkiseudulle. Nuoresta metsäpeurasta kertyi hajahavaintoja, jonka mukaan kulkureittiä on pystytty pääpiirteittäin määrittämään.
Metsähallituksesta erikoissuunnittelija Milla Niemi kertoi, että Lauhanvuoren totutustarhasta vapautettiin myös yksi Kainuun metsäpeura, vanhempi vaadin, joka on pyydystetty noin kolme vuotta sitten Suomussalmelta poronhoitoalueelta.
– Arvioisin, että näistä vapautetuista metsäpeuroista ei ehkä yksikään suuntaa Kainuuseen. Metsäpeurojen rykimäaika on jo melko lähellä, pohti Milla Niemi.
Kokonaisuudessaan totutustarhoista vapauteen on hankkeen aikana päästetty 81 yksilöä.
Viimeksi vuosien 2020–2021 aikana yksi Suomenselällä vapautettu metsäpeuravaadin vaelsi Kuhmon kautta Venäjälle. Tuo pannoitettu metsäpeuravaadin yllätti tutkijat perinpohjaisesti, kun se siirtyi Lappajärven länsipuolen talvilaitumilta viidensadan kilometrin päähän Venäjän Karjalaan vasomaan. Samalla vaadin otti toistaiseksi merkittävimmän tunnetun askeleen kohti toivottua Suomenselän ja Kainuun metsäpeurakantojen yhdistymistä.
Vaadin oli merkitty satelliittipannalla kevättalvella 2020 Perhossa. Se vasoi keväällä 2021 Kajaanin eteläpuolella. Talven 2020–2021 vaadin vietti Lappajärven länsipuolella, mistä se lähti siirtymään kohti itää. Toukokuun 2021 puolivälissä peura ohitti Oulujärven sen eteläpuolelta ja jatkoi rivakkaa päivittäistä matkavauhtia Kuhmoon ja edelleen itärajan yli Venäjälle.