Paikallisuutiset

Keskustan valtuustoryhmän vastine valtuustoaloitteeseen uuden päiväkotirakennuksen tarpeesta Kuhmossa

Vastine 21.2. jätettyyn valtuustoaloitteeseen uuden päiväkotirakennuksen tarpeesta Kuhmossa

Valtuuston kokouksessa 21.2. Kuhmon Sosiaalidemokraattien, Kristillisdemokraattien, Vasemmistoliiton ja Virheiden valtuustoryhmät jättivät yhteisen aloitteen uuden päiväkodin rakentamisesta Kuhmoon. Lisäksi aloitteessa kaivattiin uuden päiväkodin rakentamista varten perustettavaksi työryhmää. Haluamme nyt avata taustoja, miksemme itse lähteneet allekirjoittajiksi.

Kävimme varsin monipuolisen keskustelun aloitteen taakse lähtemisestä. Kaikissa puheenvuoroissa nähtiin tavoite vuoropäiväkodin terveistä tiloista valtavan tärkeänä. Uskomme, että koko valtuusto jakaa tahtotilan tästä tavoitteesta, ja että kun aika on, teemme yhdessä tilanteeseen oikeimmat päätökset.

Haastava asia aloitteessa oli mielestämme ajoitus. Haluamme nähdä – kuten osa muista valtuustoryhmistä – ensin, mitä kaupungin pitkään valmistelema kiinteistöstrategia sisältää. Kyse on virkatyönä valmistellusta asiakirjasta, jossa kartoitetaan nykyisten kiinteistöjen tarpeita ja mahdollisuuksia niin korjauksen kuin käytönkin osalta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kiinteistöstrategiasta pidettiin ennen samaista valtuuston kokousta osallistava seminaari meille valtuutetuille. Kattavaa lisätietoa kiinteistöjen tilasta ja strategian etenemisestä oli saatavissa vasta aloitteen luovutuksen kanssa samalle päivälle, mikä oli mielestämme turhan pikaista suhteessa aloitteen allekirjoittamiseen.

Vaikka valtuutettuja kuultiin, kiinteistöstrategian työstäminen ei tullut vielä maanantaina valmiiksi. Työtä siis jäi vielä tehtäväksi viranhaltijoille myös siinä skenaariossa, että hyväaikeista aloitetta ei olisi jätetty. Tämä viranhaltijoiden tekemä työ on mielestämme niin arvokasta, että sen ollessa kesken ei uuden aiheeseen selkeästi liittyvän työryhmän perustaminen olisi resurssiviisasta.

Haluamme, että nykyinen työ saatetaan loppuun kunnolla ja mahdollisimman pian, jotta voimme kiinteistöjen realiteetteihin tutustuneena tehdä yhdessä suunnitelmallista työtä terveiden ja toimintakelpoisten tilojen puolesta. Näinkin tärkeä asia kuin terve vuoropäiväkoti ansaitsee sen, että siihen paneudutaan ja siihen liittyvät päätökset tehdään kunnollisin tiedoin. Tällainen toimintatapa edistää muitakin korjaus- ja uudisrakennuspäätöksiä, jollaisia päästään varmasti tekemään tälläkin valtuustokaudella useaan kertaan.

Kuhmon Keskustan valtuustoryhmä

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä