Paikallisuutiset
Kolme Kuhmon koronaryppääseen liittyvää uutta tartuntaa ilmi viikonlopun aikana – 40 ihmistä karanteeniin, joista 25 Kainuun ulkopuolella
Viikonlopun aikana on paljastunut kolme uutta Covid 19 -tartuntaa, jotka liittyvät Kuhmossa elokuun lopussa alkaneeseen koronaryppääseen, kertoo vs. hallintoylilääkäri, pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari Kainuun sotesta.
Yksi tartunnoista todettiin Kuhmossa asumis-, hoiva- ja kuntoutuspalveluita tarjoavan Hyvinvointi Sammon työntekijällä lauantai-iltana.
Yhdeksän Hyvinvointi Sammon muuta työntekijää on altistunut koronavirukselle, ja heidät on määrätty 14 vuorokauden karanteeniin.
Hyvinvointi Sammon asiakkaat ja asukkaat eivät Koukkarin mukaan ole altistuneet virukselle. Yritykset asiakkaille ja omaisille on tiedotettu asiasta.
Hyvinvointi Sammolla on toimitusjohtaja Jussi Komulaisen mukaan kaikkiaan noin 65 työntekijää, ja toiminta saadaan turvattua organisoimalla työtä uudelleen. Asiakaspaikkoja yrityksellä on kaikkiaan 65, joista pitkäaikaisasukkaita on noin 40.
Yksi ilmitulleista tartunnoista todettiin Kuhmon tartuntaryppään takia karanteeniin asetetulta henkilöltä, kaksi karanteenin ulkopuoliselta.
Karanteeniin on uusien tartuntojen takia asetettu noin 40 ihmistä, joista viitisentoista on Kuhmossa, loput Kainuun ulkopuolella.
– Sairastumisia, joiden perusteella olisi syytä epäillä laajamittaisia altistumisia Kainuun alueella, ei ole. Valtaosa jatkotartunnoista on perhepiirissä, sanoo Koukkari.
Kainuun koronatilanne ei Koukkarin mukaan täytä epidemian määritelmää.
– Epidemia on silloin, kun meillä on useita tautitapauksia, joiden välisiä yhteyksiä ei voida osoittaa. Nyt harmillista on se, että on tullut karanteenin ulkopuolisia sairastumisia, mutta edelleen puhutaan yksittäistapauksista ja niissäkin yhteys on ilmeinen. Kyse ei ole tapauksista, joiden tartuntaketjua ei voitaisi jäljittää.
Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos THL tiedotti sunnuntaina, että Suomessa on todettu 23 uutta koronavirustartuntaa.