Paikallisuutiset

Koronarokotusten nettiajanvaraus alkoi ikäryhmittäin – Kainuun sote rauhoittelee: ''Odota vuoroasi, kaikki saavat rokotteen ajallaan''

Kainuun sote otti torstaina käyttöön koronarokotusten nettiajanvarauksen. Palvelu on käytettävissä vain kulloinkin vuorossa olevalle ikäryhmälle vuorossa oleville.

Tällä hetkellä koronarokotusten ajanvaraus on avoinna 1941 tai sitä ennen syntyneille sekä vuoden 1951 jälkeen syntyneille elinsiirto-, kantasolusiirto- tai aktiivihoitovaiheessa oleville syöpäpotilaille. Ajanvarauksen voi tehdä myös jatkossa numerosta 044 709 3788.

Nettiajanvarauksen verkko-osoite on omasote.kainuu.fi .Ohjeet varauksen tekemiseen ovat tämän jutun lopussa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun sote kertoo tiedotteessaan, ettei nettiajanvarauksessa toistaiseksi ole mahdollista asioida toisen puolesta, eli henkilön on varattava aika itse. Ajanvaraus on Omasotessa näkyvissä vain rokotusryhmään kuuluville.

Sairausperusteisten riskiryhmien ajanvaraus tehdään edelleen puhelimitse.

Sote: Kerromme viikoittain uudet rokotusryhmät

Kainuun soten neuvontapalvelut ovat ruuhkautuneet koronarokotuksiin liittyvistä kysymyksistä.

Myös puhelinajanvarauksessa on ruuhkaa. Torstaina aamupäivällä rokoteajanvarausjonossa oli 140 puhelua, ja vastausaika alle vuorokauden, kertoo Kainuun soten viestintäpäällikkö Terho Pekkala .

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hänen mukaansa nyt soittajat kysyvät paljon vain sitä, milloin heidän oma vuoronsa on.

– Nämä kyselyt ruuhkauttavat turhaan. Kerromme viikoittain uudet rokotusryhmät.

Sote on myös julkaissut verkkosivuillaan usein kysytyt kysymykset koronarokotuksista , mistä saa vastauksia koronarokotuksista askarruttaviin kysymyksiin.

Koukkari: "Ketään ei jätetä ilman"

Jotta muut palvelut eivät kuormittuisi, sote toivoo asiakkailta rauhallisuutta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

"Odota omaa vuoroasi, rokotteet ovat turvallisia ja soveltuvat lähes poikkeuksetta kaikille. Jos kuulut vuorossa olevaan ryhmään, varaa aika."

– Ketään ei jätetä ilman. Etenemme ryhmä kerrallaan, koska rokotteita ei ole enempää jaettavaksi. Koronarokotukset ovat ohjeistettavissa hyvin yksinkertaisesti: odota omaa vuoroasi, rokotteet ovat turvallisia ja soveltuvat lähes poikkeuksetta kaikille. Jos kuulut vuorossa olevaan ryhmään, varaa aika. Mitään ammattiryhmä- tai muita poikkeuksia ei järjestyksen osalta ole, Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari sanoo.

Rokotuksia annetaan vain ajanvarauksella. Rokotuspisteissä tai ajanvarauksessa ei palvella muissa asioissa tai muita kuin rokotusvuorossa olevia.

Rokotusjärjestelyitä koskevia tietoja ja vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin on koottu osoitteeseen sote.kainuu.fi/koronarokotukset. Erityisissä tarpeissa koronaan liittyviä kysymyksiä voi lähettää myös sähköpostitse korona@kainuu.fi.

Näin varaat ajan Omasote-palvelusta

Ikäryhmittäisiin rokotuksiin voi varata ajan Omasote-palvelusta.

Kainuun sote on antanut seuraavan ohjeen ajan varaamiseen:

1. Kirjaudu Omasote-palveluun (omasote.kainuu.fi)

2. Valitse "ajanvaraus" > "terveyspalveluiden ajanvaraus" > "neuvolan ajanvaraus" ja valikosta "kajaanilaisten iänmukaiset koronarokotukset" tai "muiden kuntien iänmukaiset koronarokotukset".

3. Varmista rokotusaika ja -paikka ajanvarauksesta.

4. Nettiajanvarauksen tehneelle annetaan rokotuspaikalla aika toista rokoteannosta varten 12 viikon päähän ensimmäisestä.

Jos joudut perumaan rokoteajan, peru aika Omasote-palvelusta.

Verkkoajanvaraus on mahdollista ensin vuonna 1941 tai sitä aiemmin syntyneille sekä tietyille vuoden 1951 jälkeen syntyneille potilasryhmille.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä