Paikallisuutiset

Kainuussa ryhmäraha nähdään hyödyllisenä, mutta toisaalta sitä voitaisiin pienentää ja pitää ainakin olla valmius tarkastella, josko siitä luovuttaisiin. Kuva aluevaltuuston kokouksesta 19.2.2024 Kajaanin kaupungintalon valtuustosalissa. Puheenjohtajana toimi Anne Lukkari (kesk). Kuva: Maija Räsänen/arkisto

Näin Kainuun aluevaltuuston ryhmät perustelevat kymppitonnien tukiaan: ”Ryhmäraha on ollut hyödyksi, mutta vähempikin riittäisi”

Kysyimme Kainuun aluevaltuuston neljältä suurimmalta ryhmältä, onko Kainuussa järkevää maksaa ryhmärahaa suuren säästöpaineen aikana.

Kaikki puolueryhmät Kainuun hyvinvointialueen aluevaltuustossa hakivat maksimimäärän ryhmärahaa viime vuodelle.

Rahaa haettiin ja sitä myönnettiin seitsemälle puolueryhmälle yhteensä 177 000 euroa. Rahasta on päätetty loppuvuonna 2022 valtuustossa, ja se on tarkoitettu valtuustoryhmän toiminnan tukem

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä