Aukioloaikojen supistukset sulkevat kesällä Kainuun terveysasemien ovia – katso tästä oman kuntasi tilanne
Koko ajan muuttuviin digipalveluihin on yhä tarvetta saada opastusta – alkuun oli laitepelkoa, nyt huolettavat huijausviestit
Näin Kainuun aluevaltuuston ryhmät perustelevat kymppitonnien tukiaan: ”Ryhmäraha on ollut hyödyksi, mutta vähempikin riittäisi”
Kuhmon uusi, muunneltava sote-keskus varmistui – ”Ei ole tarkoitus jättää Kainuuseen yhtään kylmää kuntaa"
Kotihoidon ruokapalvelu muuttuu ensi viikolla rajusti: ”Kainuulaisten ei tarvitse olla huolissaan Janakkalan makaronikohun vuoksi”
Kuhmossa ennätysmäärä hammaslääkäreitä ‒ ”Parasta, mitä ihminen voi tehdä, on pitää hampaat puhtaana”
1950-luku oli kyläkoulujen rakentamisen kulta-aikaa – lakkauttamiset alkoivat jo seuraavalla vuosikymmenellä
Kirurgi Lotta Purola väitteli palovammoista – lapsuuden rakkaimmat muistot Koskenmäeltä liittyvät metsässä ”mönkimiseen”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä
Hyvinvointialueet pahoittelevat myös Kainuussa ilmenneitä ongelmia kuljetuspalveluissa – ”Muutosvaihe on edelleen meneillään”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä