Kulttuuri
Tenet jatkaa visionäärisen ohjaajan voittokulkua
Tenet : Ohjaaja: Christopher Nolan. Pääosissa: John David Washington, Robert Pattinson, Elizabeth Debicki, Kenneth Branagh ja Aaron Taylor-Johnson. USA: 2020. Genre: scifi. Peurat: 4/5
Christopher Nolanin uutta elokuvaa on odotettu kuin kuuta nousevaa. Koronapandemia on heitellyt kapuloita rattaisiin.
Nolanilla on jo kunnioitettava lista elokuvallisia onnistumisia eri genreissä, ja Tenetinkin voi huoletta kirjata luettelon jatkoksi.
Miehen elokuvilta on totuttu odottamaan kovia kierroksia. Niitä tarjoilee yllin kyllin myös Tenet.
Sankariagentti ei ehdi juurikaan hikeä otsaltaan pyyhkiä, kun maailman pelastaminen kiidättää häntä milloin mihinkin kolkkaan kyseistä palloa.
Tenet on vahvalla scifi-teemalla maustettu toimintaelokuva.
Se olisi itse asiassa sangen tavanomainen, ellei tyylikkäästi toteutettu ajan kanssa leikittely tekisi siitä vallan jotakin muuta.
Tenetin juoni on rakennettu inversio-nimisen ilmiön ympärille, joka rikkoo ajan kronologian. Inversio tarkoittaa suomeksi käännöstä.
Koko maailman tulevaisuus on vaakalaudalla ja sen vuoksi nimettömäksi jäävä CIA-agentti, "protagonisti", saa tehtävän, joka ohittaa jopa kansallisen edun.
Nolan on ennenkin leikitellyt ajalla elokuvissaan, kuten Inceptionissa (2010), Interstellarissa (2014) ja Dunkirkissa (2017).
Tällä kertaa kaikki vain tuntuu kiertyvän tämän yhden teeman ympärille, ja tästä seuraa, että Tenet jättää kylmäksi sisällöllisesti.
Ainoastaan elokuvan loppupuolella hätäisesti viitataan ekologisen tuhon teemoihin. Ellei sitten itse ajan pettämistä pidetä sellaisena.
Elokuva on kuitenkin korkealuokkaisesti toteutettua Nolania ja auteurin tyyli on siinä helposti tunnistettavissa.
Vauhdin ja toiminnan ystävät tulevat tuskin pettymään.
Aika on siitä jännä ulottuvuus, että sen ronkkimisesta seuraa kummallisia epäloogisuuksia ja niitä riittää katsojan ihmeteltäväksi. Tosin jonkin yksityiskohdan liiallinen pähkäily on loistava tapa saada aivonsa solmuun.
Tenet ei kuitenkaan ole liian vaikea elokuva katsojan kannalta, sitä ei kannata pelätä, mutta kaikki sen hienoudet vaatinevat useamman katsomiskerran avautuakseen.
Jarno Hiltunen