Ihmiset
Wanhojen tanssit 2022 tulossa Lentua-saliin
Kuhmon yhteislukion Wanhojen tanssit järjestetään viikon päästä perjantaina 13.5.. Tanssimassa ovat lukiolaiset, joista tuli vanhoja viime helmikuussa. Joukossa on abiturientteja.
Kuhmossa puhutaan Suomen komeimmista Wanhojen tansseista. Puitteet ovat juhlavat. Lentua-salissa tanssijoita säestää dir. mus Arrigo Christian Blomin johtama Kuhmon Puhallinorkesterin Suuri viihdeorkesteri
Tämän kevään harjoitukset ovat käynnissä vappunakin ja tanssiesityksen kehittyminen olivat jo silloin hyvällä mallilla niin sanotusta loppukiireestä huolimatta.
Harjoituksiin ovat tuoneet katkoja erityisesti kevään ylioppilaskirjoitukset, mutta myös huhtikuussa esitetty nuorisomusikaali, jossa oli mukana lähes koko harjoitusryhmä. Wanhojen harjoituksissa vielä silloin pidettiin noin kahden viikon tauko.
Tähän kevääseen toukokuulle tapahtuman siirsi helmikuun koronatilanne. Harjoitukset oli käynnistetty ensimmäisen kerran jo joulukuussa 2021 ja niitä ehdittiin pitää tammikuun puoliväliin. Sitten tapahtuma siirrettiin toukokuulle.
– Näemme perinteiset Wanhojen tanssit ja jotakin pientä uutta. Pareja on tällä kertaa 15 – enemmän kuin muutamiin viime vuosiin, kertoi lehtori Tom Sandström .
Nyt Wanhojen tanssit erottuvat aikaisemmista Oman tanssin lisäksi ainakin rikkaalla tangotarjonnalla tanssien lopussa, joukossa tangoesitys, jonka työnimi on Kalteritango.
Wanhojen tansseissa on mukana on tietysti poloneesi, avaustanssi, wengerka, Virginia reel ja wienervalssi. Kaikkiaan tansseja on kymmenen ja lisäksi illan ohjelmaan kuuluu parien esittely ja puhe.
Kuhmon yhteislukion Wanhojen tanssit perjantaina 13.05. kello 18.30–20:00 liput 9,50 €