Kajave investoi sähköverkkoon lähes 25 miljoonalla eurolla tänä vuonna – "Meillä on monenlaisia keinoja parantaa verkon toimintavarmuutta lumikuorma-alueille"
Kaksi tuntia putkeen ilman sähköjä voi olla tulevana talvena todellisuutta Kainuussa – sähköt voidaan pahimmillaan katkaista useasti päivän aikana
Kajave kakkosena siirtomaksuissa – "Koska siirtoyhtiöt toimivat monopoliasemassa, pitää valvonnan olla tiukkaa"
Puissa on nyt todella paljon lumikuormaa, mutta neljän vuoden takainen tykkylumikriisi ei todennäköisesti toistu – Kajaven mukaan siihen on kaksi syytä
1950-luku oli kyläkoulujen rakentamisen kulta-aikaa – lakkauttamiset alkoivat jo seuraavalla vuosikymmenellä
Kirurgi Lotta Purola väitteli palovammoista – lapsuuden rakkaimmat muistot Koskenmäeltä liittyvät metsässä ”mönkimiseen”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä
Hyvinvointialueet pahoittelevat myös Kainuussa ilmenneitä ongelmia kuljetuspalveluissa – ”Muutosvaihe on edelleen meneillään”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä